13.3.2012

keittiön suunnitelmia osa1

Kuten arvasinkin ei ehdotuksia kovinkaan paljon tullut keittiöni remonttiin ja sisutukseen. (kyselin niitä täällä) Jotenpa minä sitten omin pikku kätösin otin väritysliidut esiin ja aloin värittelemään omaa keittiötäni. Onneksi sain sentään Tanjuskalta apuja tässä.
Tulevat päivät saattekin ihmetellä ketteni tuotoksia (ja kommentoida!!!)

Suunnitelma yksi
Tämä suunnitelma perustuu varsin pitkälti ystäväni Tuomon ideaan harmaasta seinästä ja mustasta mikrosta. Minä sitten lisäsin sinne vielä yhden himotukseni kohteen; BOSKKEn roikkuvan ruukun + tekokasvi (tietenkin). Mustan mikron kaveriksi ei tämä perfektionisti kyllä valkoista leivänpaahdinta sulata, joten se saisi löytää tiensä johonkin kaappiin.

Tumma seinä tietenkin pienentää tila hieman, mutta tuo seinää vasten olevat etenkin valkoiset asiat/esineet paremmin esille, kuten himoitsemani ruukun. Erittäin potentiaalinen vaihtoehto.
Suunnitelma 1


Suunnitelma kaksi
Hieman rajunpaa näkemystä edustaa tämä myös harmaan seinän omaava ehdotus, jonka The Juttu on punaiset sälekaihtimet. Tämä on myös ensimmäinen ehdotelma, missä mikro on piilotettu kaapin sisään ja taikurin toimesta myös kaikki turhat kipot ja kupit on hävinnyt. Parasta tässä ehdotuksessa on tuon punaisen tehostevärin käyttö kaihtimissa. Hieman eri ote väritysliituihin saa saman kuvan näyttää "hieman" erillaiselta. Tässä harmaa näyttää myös tummemmalta.

Suunnitelma 2
Tummaa vai vaaleaa harmaata?
Mikrolla vai ilman? (en pärjää kokonaan ilman sitä)

5 kommenttia:

  1. Kallistuisin mustan mikron kannalle. Ihan vaan siitä syystä, että vaikka tyhjät tasot ois niiiiin ihqut ♥, olisi sen mikron käyttäminen käytännöllisempää jos se ei ole kaappiin sullottu.

    Yleinen näkemys ehkä on, että tumma seinä pienentää, mutta mun mielestä kontrastit vaan tuovat lisää sitä tilan tuntua! Tämä on kyllä ihan vaan maallikkonäkemys, itse satun tykkäämään kontrasteista. :D

    Ylipäänsä ykkössuunnitelma saa mun äänen. Toisaalta, punaiset sälekaihtimet kuulostaa myös aikas käheältä...

    Jaa-a, olikohan tästä mitään apua, jos mie tykkään kaikesta.

    Ps. Mä himoitsen myös tuota roikkuvaa ruukkua! :D Voin vaan kuvitella, että kissoistani tyhmempi (korjaan: vallattomampi) yrittäisi joka tilaisuuden tullen roikkua siinä.

    VastaaPoista
  2. Mä liputan tuon ensimmäisen kuvan perään, mutta ilman mikroa! Jos se mikro olis sulla kaapissa piilossa niin et ehkä tarvitsisi sitä niin usein. ;) Ilman mikroakin tulee ihan loistavasti toimeen, kaiken voi myös lämmittää liedellä ja yleensä ruuasta tulee kaksinverroin parempaa paistinpannulla.

    Värityksen puolesta ensimmäiseen vaihtoehtoon et kyllästy niin äkkiä. Ja väriä saat kyllä mukaan noilla accessoreilla. Myös tuo ylösalas ruukku olis aika loistava tuossa.

    VastaaPoista
  3. Kuvista voi alkaa tulkitsemaan mielenmaisemia näin halutessaan...(yhden ov:n kuvataideterapeuttisia opintoja suorittaneena, niin tuli vain mieleen...Ei tee ammattilaista)...=D

    Jos kaiken tekniikan saisi tasoilta pois ja piiloon (kahvin keitintä harmi kyllä ei voi sulloa kaappiin, koska se on vain niin paljon käytössä ja tasoille pari tarkkaan harkittua, valkoista, tai mustaa esinettä...ehkä ruukkua..Mikro on ollut yllättävän paljon käytössä vaikka se on oven takana piilossa. Ei mikään visuaalisesti viehättävä kapistus.

    Trendiharmaista seuraavat harmaat ovat mun mieleen
    http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/varit/tikkurilan_trendivarit/52_trendivarit_2012-2013.8006.xhtml?hueid=1245

    http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/varit/tikkurilan_trendivarit/52_trendivarit_2012-2013.8006.xhtml?hueid=1125

    Puolestaan tämä harmaa on aika mitään sanomaton
    http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/varit/tikkurilan_trendivarit/47_trendivarit_2012-2013.8006.xhtml?hueid=1064

    VastaaPoista
  4. Miten olis integroitava mikro? Vaatii tietty varmaan että uusit yläkaappien ovet. Ei varmaan myöskään ole mikään edullinen ratkaisu, mutta on ne kyllä parempiakin mikroja joilla kiireessä tekee ruokaakin. Lisäksi takuulla myös käytännöllinen ratkaisu, kun ei ole minkään oven takana piilossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nämäkin tuotteet löydät Gigantista ;)
      Itse olen tätä myöskin miettinyt. Kaappien ovet eivät ole sinäänsä kovinkaan kallis ratkaisu (IKEA), mutta samalla häviäisi ehkä yksi tärkeimmistä kaapeista käytöstä.
      Harkintaan laitan kuitenkin myös tämän vaihtoehdon.

      p.s. Kiitos Tuomo ensimmäisestä kommentoinnistasi

      Poista

Saa kommentoida, mä en pure.