Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee itse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee itse. Näytä kaikki tekstit

20.12.2012

Rahiralli


Hetki sitten kerroin, että minua ärsyttää tuo minun rahini ja tarkemmin sen korkeus. IKEAN STOCKHOLM -nojatuolin rinnalla se näyttää todella korkealta ja rahin kanssa samaa sarjaa olevan sohvankin vieressä se on jotenkin korkea (varmaan kuin tuo 12 vuotta vanha sohva on hieman painunut kasaan)

Eli ei muuta kuin rautasaha käteen ja jaloista pätkä pois.
Jep Jep, eihän sillä sahalla saanut mitään aikaiseksi, joten päätin säästää ja käydä tutun sirkkeliä lainaamassa ja loistavastihan se reissu meni.

Yksi pultti jäi puupalikan sisään, joten ajoin sen sitten poikki (ja sirkkeliin uusi terä)
Ja koska maaseudulle mennään pikkuteitä pitkin, en voinut vain körötellä. Vauhtia ja jännitystä elämään saa kun nappasee ajonvakautukset pois päältä ja testailee miten niihin mutkiin voikaan kantata. Kävin sitten hakemassa penkoista hieman tukea  (ja sitten sai taas ihan kiltisti painoin nappulasta ne ajonvakautukset ja muut turhakkeet päälle) 

Lopputulos on kuitenkin erittäin mieluisa ja suurin ärsytys rahia kohtaan hävisi samaintien. Jaloista lähti 4cm pois ja nyt se istuu paljon paremmin muiden huonekalujen kanssa


15.9.2012

Valoa maailmaan DIY


Olen saanut enemissä määrin kommenttia, että miksi sun sisustusblogissa ei ole sisustusjuttuja? Eikä etenkään sun kodistasi. ÖÖÖ. Kysymykseen löyty helppo vastaus: Perfektionisti ei pysty laittaa yhtään kuvaa, jos KAIKKI ei ole oikein ja siksi esim. tämä Heinäkuussa tehty keittiön valaisin on jäänyt kokonaan esittelemättä.

DIY Tarvikkeet:
Viemäriputkea, putkikannakkeet, kiiltävänmustaa spraymaalia, Muuton e27 valaisin ja toiseksi sitten Class Ohlsonin perus lamppu. (ja näillä kahella valaisimella muuten on ISO ero keskenään ja se ei ole ainoastaan viisinkertainen hinta)

Sitten vain maalia pintaan ja ruuveilla kiinni kattoon. Helppoa kun osaa. (Kiitos J)

No nyt on valaisin härvelistäkin pari kuvaa, niin ei tarvitse enään piilottaa kaikkia niitä kuvia, missä keittiön valaisinhässäkkä näkyy. Ja itse olen erittäin tyytyväinen!

Ehkä seuraavaksi esittelen taas 4kk tauon jälkeen miltä se olohuone näyttää nykyään.

2.1.2012

Nepat

Valokuvaamisen ja sisustamisen lisäksi olen hyvin pitkään miettinyt tekeväni muutaman taideteoksen omaksi ja muidenkin iloksi. Lokakuussa sitten päätin tehdäkin jotain, enkä vain unelmoida seuraavaakin kolmeakymmentä vuotta. Oma asuntonikin tarvitsi jotakin yksinkertaista seinilleen ja lähdin ideoimaan ensimmäistä työtäni...
Homma olikin valmis Jouluna ja jopa kahtena eri versiona, mustavalkoisena (Nepat) ja värillisenä (Väri nepat).

EnneDesignin ensimmäiset työt olivat siis valmiit seinille ja mustavalkoista teetinkin neljän kappaleen erän ja värillistä kuuden kappaleen erän. 2011 vuoden joululahjat olikin pitkälti omaa käsialaa ja jäljellä on enään  yksi BW ja kaksi värillistä nepaa.

Nyt sitten odottelen, että pääsen näkemään kuvia nepoista muidenkin kuin oman asuntoni seinillä. Ja koska töitä on muutama jäljellä, on jollakin onnekkaalla mahdollisuus hankkia itselleen myös näitä harvinaisuuksia :D

Nepat


Nepat

Omakin sisustus muuttuu varsin tehokkaasti, kun vaihtelee hieman tuikkuja ja tauluja

Testailua mustilla ja valkoisilla kehyksillä

22.9.2011

Olen köyhä - haaveilen

Voi perse, olen tykästynyt erittäin kovin Ruotsalaisiin SWEDESEn tuotteisiin. Etenkin kolme heidän tuotteistaan kuin huutaa päästä asuntoani koristamaan. Eli jo aikaisemmin Blogissani mainitsemani Tree -seinänaulakko. Tämä olisi niin täydellinen eteiseen ns. vierasnaulakoksi ja kai minä siihen voisin jotkut sisustushelmet heittää roikkumaan... NOT.
Mutta tuote on kyllä muotoilultaan niin hieno, että tämäntyylinen naulakko on saatava. Itseasiassa HoppyHallista löytyi samantyylinen puu naulakko, mutta sen laatu oli suoraansanottuna täyttä paskaa. Tosin 25e hintaan tuskin mitään täydellistä saakaa :D
Tree-naulakko
Toinen Swedesen tuote on Spin jakkara (valkoisena) Ei minulla tarvetta olisi, mutta tuo on vain niin hieno muotoilultaan.
Spin -jakkara
Kolmas tuote on Riddle -lehtiteline. Yksinkertainen ja hieno tyhjänäkin. Tälle löytyisi heti useita eri sijoituspaikkojakin asunnostani.
Riddle -lehtiteline
Ole köyhä - Tee itse
Onko se kovin köyhää, siis jos tekisin itse tuon naulakon ja lehtitelineen?
Kummastkin on täysin mahdollista varioida oma versio itsekin ja oikeastaan naulakko olisikin pakko melkein tehdäkin itse, koska aito on liian leveä suunniteltuun tilaan.