Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelma. Näytä kaikki tekstit

2.9.2015

Kuvaa seinälle



Kukkia ja kasveja vai lisää graaffista ja yksinkertaista? Isot kuvatapetit ovat mahtavia ja niitähän riittää. Piipahdin ihan nopeasti photowallin nettisivuilla ja poimin sieltä parit suosikit. Mäntymetsää olohuoneeseen ja grafiikkaa vessaan. Vai sittenkin iSOO kukkaa ja lintusia? Saa nähdä kuinka vapaat ne mun kädet sisustamisen suhteen onkaan, kun viedään näitä ehdotuksia eteenpäin hallitukseen.

Omat suosikit: Weawing wood, Breathe ja Waterfall

Mitenköhän tuo asennus? Meneeköhän hermo ja sixback jo suunnitellessa aloittamista vai onnistuiskohan tuo amatööriltäkin? Eihän tää valmis asunto ollutkaan Hetivalmis-Anselmi.

22.3.2013

Operaatio kaksio kahdelle




Orastavan kevään aikana on kotona tapahtunut paljon. Asuntoa on nimittäin valmisteltu uuden asukkaan tuloa silmälläpitäen (ja minä olen päntännyt viimeisetkin tiedot päähäni tuosta kuvan kirjasta). Entinen sisustus ja etenkin tavaroiden säilytys on ollut optimoitu VAIN minulle, mutta koska ihanat uudet suloiset söpöt tuulet puhaltaa, on muutoksia tehtävä. Olen joutunut miettimään tilojen käyttöä ihan uudelleen, koska säilytystilaa tarvitsee lisää, Paljon. Ehdotukseni tulevalle asukille yhdestä lipastosta ei mennyt ihan läpi. Outoa?

Jotain muutakin on siis tehtävä
Kylppäri menee ihan uusiksi ja kaappitilan määrä pitää kymppikertaistaa, jotta kaikki turhat ihanat pikku purnukat saa sinne sopimaan. Lisäksi kaikki pyyhkeet pitää siirtää vaatehuoneesta tuonne, jotta sinne saadaan tilaa vaatteille. Makkariin on jo (kuten kuvissakin näkyy) ilmestynyt yksi lipasto ja tavaraa loistavasti imevä yöpöytä. Toisenlaista sänkyäkin on joutunut hieman harkitsemaan, jotta sängyn alle saisi tavaraa säilöön paremmin. 

Olohuoneen järjestys on muuttunut myös täysin ja BESTÅ -kaapistorivi saanut yhden uuden jäsenen kaverikseen. Valmistelut ovat siis varsin hyvällä mallilla.

Onneksi uusia huonekaluja ei juurikaan muuta uuden asukkaan (Jee) mukana kauheammin. Naapurin riemastukseksi vain piano ja sen penkki. (ja pari pikku purnukkaa)

Myös keittiössä pitää tehdä pieniä järjestelyjä, sillä lähinnä laseista koostunut astiastoni saa varsin kattavan täydennyksen (ja onneksi riittävän laadukasta Iittalan mallistoa). Tästäkään ei kuitenkaan tarvitse huolestua, sillä huomasin, että puolet kaapeistani oli täynnä pelkkiä tyhjiä pahvilaatikoita. Tilaa onkin jo raivattu ja uudet posliinit löytävät kyllä paikkansa varmasti.

Saa nähdä millainen soppa-sisustus tästä tuleekan, operaatio kaksio kahdelle jatkuu ja minä jatkan opiskelua.

p.s. Oli pakko laittaa tuollainen sumea kuva viimeiseksi, sillä muuten tarkkaavaiset huomaisi, että noita deko -lehtiä on tuossa vain pari edessä ja loput onkin sitten laadukasta tuning lehti osastoa

26.2.2013

Valoa olohuoneeseen


Mukavassa Luonnonvalkoinen -blogissa on pieni avuntarve päällä taas. Sillä Neiti R etsii olohuoneeseen valaisimia ja valaistus ratkaisuja.

Nämähän ovat aina makuasioita, mutta katsotaan onko minun makuni R:n mieleen. (Vaikka ei olisikaan, niin nämä kyseiset valaisimet löytäisivät kyllä paikkansa minunkin kodistani)

Kattovalaisinta en laittaisi ollenkaan tai jonkin erittäin näkymättömän, eli eleettömän plafongin.
Jos kuitenkin olisi pakko olla jotain, niin Normann Copenhagenin uutuus Norm 12 on aika mukava ja myös elloksen uutuus suunnattava spottikin näyttää hyvältä (ja nämä kävisi myös omaan asuntooni)

Panostaisin valaistuksessa moneen pieneen valaisimeen. Siksi jalkavalaisin sohvan viereen ja seinävalaisin toiselle puolelle lukemista helpottamaan. Piirongin päälle tila kuutiolle tai mikäli DJ -kamat ei tilaa anna niin seinälle hylly minne sitten tunnelmaa luomaan. (huom! Hylly ei voi olla kovin korkealla) Ja mikäli mahdollista niin toinen jalkavalaisin vielä ikkunanurkkaukseen.

LED -valolistat vaatii minusta selllaisen erittäin selkeän ja modernin linjan, joten en lähtisi niitä tähän olohuoneeseen sijoittelemaan. Tosin DJ-kamojen päälle (tuo valkoinen lipasto) voisi myös löytää paikkansa jokin seinävalaisin.

Mikäli en olisi saanut lisätietoa, että puuta ei saa käyttää, olisi valitsemissani valaisimissa varmasti sitä löytynyt ;)

Suosittelen muuten muillekin tarttumista haasteeseen ;) 

22.2.2013

Sisusta siis muistaa auttaneita






Keskustan kämpän suunnitelmia tuli minulle yhteenä kolmetoista kappaletta. Kokosin ne kaikki yhteen läjään ja poimin muutamia kuviakin kyseisten blogien ehdotuksista. Linkkit vievät suoraan kyseiseen ehdotukseen. (en ruvennut kuvia suoraan kopioimaan tänne, koska se olis ollut ihan tajuttoman työlästä)

Mukana olivat minua auttamassa seuraavat bloggaajat, jotka ovat mielivaltaisessa järjestyksessä:

Hunajaista
Aina niin ihanainen Räppimamma pisti hihat heiluu ja loihti loistavan suunnitelman, jossa on ihana idea laittaa iso pöytä keskelle huonetta. Loistava ajatuksena, mutta ei vältämättä tähän kohteeseen. Idea on kuitenkin aivan mahtava ja uskon käyttäväni sitä omassa asunnossani jossain vaiheessa. Lisäksi uskolliseen tapaan Marimekon tuotteet oli mukana mukavasti.

Vastarintama
Erittäin maukas suunnitelma, missä valitut laadukkaat tuotteet tekevät tilaan sen upean fiiliksen. Täältä pohjautuu myös idea tammiseen Around pöytään.

Mööpeli
Tämä ehdotus sisältää vähän, mutta niin paljon!
Täältä löysin mm. sohvan, lampun ja pöydän. Eli juuri ne pahimmat, mitä en ollut itse keksinyt. Juuri sen takia tämä on myös The Suunnitelma.

Hyypiön elämää
Monta niin kivaa juttua ja tietty pikkuisen keltaista. Kauniita tyynyja ja loistava idea pinnatuolien käyttämisestä.

Pihkala
Muistutti minua, että keskity laatuu. (ja niin yritinkin) Kaunis ehdotelma, mistä löytyy esim. MUUTOn ja Artekin tuotteita.

Reelinki
Ehdotus on ikävä kyllä poistettu jo?!

Höttiäisen höpötelmät
Ehdotus muistutti minua tämän hetken trendikkäistä kolmiokuvioista ja väreistä. Erittäin inspiroida ehdotelma loistavineen tekstiileineen. Ehdotuksen matto tulee asuntoon, mutta olohuoneen sijasta keittiöön.

Little big things
Ehdottomasti miehisin ehdotus, jossa oli kivaja yksittäisiä huonekaluja, kuten jalkavalaisin. Erittäin mielenkiintoinen huonekalusijoittelu olisi varmasti toisenlaisessa käytössä varsin toimiva, mutta tällä kertaa turhankin "tehokas".

Oma valkoinen koti
Erittäin inspiroiva ehdotus, jossa värit kyllä vastasi omaa ajatusmaailmaani. Loistavia sohvapöytä valintoja, joista valikoituikin tilaan Muuton Around pöytä.

Materian taju
Täällä asiaan paneuduttiin TODELLA kovasti. Erillisen suunnitelman saivat myös alkovi ja keittiö. Upea ehdotus, missä vanhaa ja uutta on yhdistetty. Ihanat värit ja IKEA PS ja Ferm Livingin tuotteita. ISOOOO tykkäys.

Oma koti valkoinen
Ehdotelma mistä ei glamour puutu. BESTÅ -kaappien käyttö idea löytyi täällä, mutta täällä oli niitä käytetty himenen laajemmin.  Loistava idea oli myös ilmapatjan käyttö varavuoteena. Tosin se ei omistajalle kelvannut.

bon bon
Ehdotuksista selkeästi se hotellimaisin. Tyyli vakuutti ja kävin katsastamassa ehdotuksen tuotteitaistakin useamman. (Mutta jokin niissä kaikissa kuitenkin klikkas)

IMAGE black and white
HAY:n pöytä ja LOOP naulakko jäivät päähän kummittelemaan tämän upean mustavalkoisen ehdotuksen jälkeen. Vallilan kangaskin huutaa edelleen hakemaan itsensä ikkunoita koristamaan... tai huutaisi, mikäli muut tekstiilit sen mahdollistaisi. Tykkäsin.


Ja sitten niihin palkintoihin. The ykköseksi nousi Mööpeli -blogin suunnitelma, jossa oli niin monta hyvää ideaa, että en voinut olla tykkäämättä. Viimeisen silauksen teki työpöytä, mikä on kuulemma varsin tärkeä löytyä asunnosta (omistajan mielestä ainakin), missä pitäisi töitäkin tehdä. Ellille lähtee Swedish Design Housen -kynttelikkö kiiltävän valkoisena.

Mutta koska halusin palkita myös muitakin, niin lisäksi jakoon lähtee kaksi muutakin upeaa kyntteliköä.
Nämä jaetaan arvonnan (random.org generaattorilla) perusteella ja mukana arvonnassa oli kaikki muut osallistuneet bloggaajat

....onnettaren seuratessa vieressä voittajiksi valikoitui numerot 9 ja 2 eli blogit Materian taju ja Vastarintama.

Ja eikös suunnittelijoiden pidä nähdä lopputulos? Tuparit siis tulloo kunhan kaikki viimeisimmätkin huonekalut on saapunut ;)

10.2.2013

Suunnitelma

Keskustan kämpän suunnitelma on on ollut paperilla päässä jo jonkin aikaa ja jotain suunnitelmakuviakin olen jo aikoja sitten väkertänyt. Tietenkään en tänne asti ole niitä saanut tuupattua, joten pistetäänpäs suunnitelmat vihdoinkin näkyviin.

Ensimmäinen suunnitelma tilansuhteen näytti tältä (käsin piirretty johonkin laskun takaosaan, tottakai)
Sohva ja pari nojatuolia, sekä ehdottomasti pyöreä pöytä. Takaseinällä paljon tauluja ja muuten varsin maltillista värien ja esineiden esille laittoa (jotta ei tarvitse hikoilla siivotessa)

Lopulliset visiot on kuitenkin hiukan tuosta muuttunut, tosin järjestys on säilynyt samana.

Tällä suunnitelmalla homma esiteltiinkin omistajille.

Televisio on sijoitettu sivuseinälle, koska...
1. Se ei vie kaikkea huomiota
2. Sitä voi katsoa myös alkovista
3. Jäljelle jää iso seinällinen tilaa



Iso Seinällinen tilaa hyödynnetään vaatteiden ja The baarikaappi tuotteiden säilyttämiseen ja on hoidettu Bestå -kaapistolla joka on nostettu n. 30cm lattiantasosta ylöspäin, jotta kaappi ei näyttäisi niin raskaalta. L180cm, K120cm.



Norm 69 XL
FermLiving -tyyny
Anno collection 2013 mattoja kaksi
Ikea valaisin
Innovation Neo -sohva

...mutta eihän se suunnitelma läpi ihan noin mennyt. Koska asunto tulee yrityksen käyttöön, PITÄÄ siellä olla myös työskentely mahdollisuudet. Tämän johdosta mööpeli blogin -suunnitelman mukaisesti ikkunan alle lisättiin työpöytä ja koska laskutilaa haluttiin lisää. Tuli sohvapöydän kaveriksi sivupöytä.



Alkovi pidetään mahdollisimman yksinkertaisena. Seinälle Muuton Stacked -hylly ja parit Dotsit hengareita, sekä päivän asua varten. Valaistus hoidetaan seinävalaisimella ja sängyksi tulee 140cm leveä runkopatjasänky, jonka alle saa tilat vuodevaatteille.

Muuton Dots naulakot
Marimekon tyyny
Muuton Stacked hylly
Ikean PS-seinävalaisin

Keittiö pidetään myös varsin vähäeleisenä. Seinälle yksi avohylly, yksinkertainen pöytä ja parit jakkarat


String pocket -hylly
Muuto Mhy -valaisin
Ikea PS jakkara
Ikea PS pöytä
Muuto tuoli

Tälläisillä suunnitelmilla siis mennään eteenpäin ja projektia Facebookin puolella seuranneet tietävätkin, että viimeisiä fiilistelyjä tehdään jo (ja parempi oliskin, kun tiistaina pitäisi asunto luovuttaa käyttöön)

Ja tiedoksi vain kaikille niille jotka eivät ole koskaan joutuneet kokoamaan Norm 69 -valaisinta. Se on yhtä tuskaa.

2.1.2013

2013 hankintoja


Tämä vuosi tulee olemaan tämän sisustajan kodin suunnalla täynnä suuria muutoksia. Haaveita ja hankintoja siis tulee varmasti riittämään ja suureen osaan on jo päätöksiäkin tehty. Päälinjauksena tulee olemaan säilytystilan kasvattaminen. Siksi haave listalta löytyy lisää BESTÅa, hyllyjä seinille ja kylppäriin tilaa purnukoille ja muille turhille tärkeille asioille. Purnukka piilojen lisäksi tullaan huomiota kiinnittämään viimeistelyyn ja aloitettujen hommien loppuunsaattamiseen. Maalisutiin tartutaan jo tällä viikolla ja tapettivaihtoehtojakin on puntaroitu ahkerasti.

Kiitos haasteesta musta valkoiselle kuvalla
Haaste jatkakoon matkaansa...
Mikon Uusi muste -blogiin
Sitruunahappoa blogiin
Moderniin puutaloon
Satunen blogiin (missä on menossa muuten huikee ötökkä-arvonta)

3.4.2012

kesäparatiisi 2012

Vuoden parvekesuunnitelma on NYT valmis. Olen siihen kaikkien taiteiden sääntöjen mukaan kopioinut muilta parhaat ideat ja niiden turvin sitten kokoan kesäparatiisini.

Kaiken suunnittelun lähtökohtana ihminen insinööri pitää funktionaalisuutta. Mikä siis on tämän tilan tarkoitus?

1. Luoda tila nautinnolliseen auringon palvontaan silloin kun ei jaksa lähteä rannalle.
2. Paikka missä viilentyä rankan saunomisen jälkeen.
3. Tupakoitseville vieraille paikka missä tuhota itsensä sisäisellä saasteella


Luovaa on tehdä tila mahdollisimman yksinkertaisesti ja vähällä, eli minimoida vaiva (ja köyhänä) rahan meno. Tästä johtuen sohva tulee koostumaan kuormalavoista (mustana) ja niiden päälle jokin patja sopivasti verhoiltuna. Idea varastettu sadoista muista blogeista esim. pihkala.

Juomia varten pitää löytää laskutilaa, joten halvalla on pakko saada hyvää = ikean LACK pöytä saa siis toimia laskutasona. Tiedän kyllä, että tämä ei kestä juurikaan kosteutta, mutta testataan tuolla, jos ei jokin parempi idea löydy ennen toteuttamisen hetkeä (tällä hetkellä tuo parveke on kaukana kesäisestä fiiliksestä).

Ja sitten tietenkin tuollainen keinutuoli on pakko saada. Aivan ihastuttava ja toivottavasti myös mukava istua.

VÄRMDÖ -keinutuoli
Clas Ohlson roikkuvalaisin
Lopuksi vielä jokin matto tuonne jalkojen alle väriä (mustaa ja valkoista) tuomaan ja aurinkovarjo pilaamaan auringonotto yritykset. Myös pari kaktusta olis ihan jees. Näyttävät kivalta ainakin sen pariviikkoa, kunnes kuolevat. Yövalaistuksen saa sitten hoitaa ihan oikea työvalaisin (Clas Ohlson 15e) Näillä suunnitelmilla lähdetään rakentamaan.

15.3.2012

keittiön suunnitelmia osa3

Kahdessa viimeisessä suunnitelmassa huomio keskittyy lähinnä mahdollisten hyllyjen käyttöön päätyseinällä. Tämähän antaisi mukavasti lisätilaa purnukoille ja erinnaisille esineille. Käytännöllistä.
Mutta haluanko käytännöllisyyttä vai silmiä hivelevää yksinkertaisuutta :)

Suunnitelma 5

Punainen seinä, mahdollisuus sekin.

Kuva hämää ihan pikkusen ja oikealla ei tuo ikkunan ja seinän väli ole noin iso. Vasempaan reunaan tosin saisi helpostikin pieniä hyllyjä pinottua ja sitten sinne näkyviin purnukat ja spagetit.
(Tai spagetit voi unohtaa, kun en minä kuitenkaan niitä osaa valmistaa)

Suunnitelma 5

Suunnitelma 6

Ehkä realistisin ja käytönnöllisin suunnitelma. Ja tähän muistin piirtää tuhertaa myös viinipullojen telineen. Tässä suunnitelmassa on mahdollista toteuttaa varsin maukas valaistus, jos hyllyjen alle asentaa ledit kuten muidenkin kaappien alle on tulossa. Mutta onhan tuo aika tavanomainen.
Ja ehkä esim. jokin pieni esine on se riittävä punaisen pisaran lisäys tähän KKhon.

Suunnitelma 6

Voitte muuten nyt huokaista syvään, enempää ei tule suunnitelmia. En kyllä tiedä olenko tullut paljoakaan valaistuneemmaksi näistä suunnitelmista, vai sekoittivatko nämä vain lisää. Viikon päästä esittelen kuitenkin valmiin suunnitelman ja uskon sen sisältävän erikoiselta tuntuvan ratkaisun kaikille. Sain aivan loistokkaan idean ja sen toteutus näyttää täysin mahdolliseltakin vielä.

14.3.2012

keittiön suunnitelmia osa2

Värityskynä on tehnyt töitä voimakkaasti, joten tarkastellaanpas hieman lisää erillaisia ehdotuksia. Aikaisemmat ehdotukset löytyy edellisestä kirjotuksestani.

Suunnitelma 3
Tämä suunnitelma on yksinkertaistamisen ruumiillistuma hillitympi. Seinä on valkoinen ja mikro on poissa. Lisäksi suunnitelma sisältää kolme muutakin pikku ideaa:

1. Keskeltä keittiötä on riippusiirretty tason päälle himoitsemani MUUTOn E27 valaisin. Valoahan tästä ei tule juuri laisinkaan, mutta tunnelmaa sitäkin enemmän (ja minullahan on ostettu jo ledi valot kaappien alle valoa antamaan)

2. Tuskin kukaan tajuaakaan, mutta yläkaapistorivin pidentäminen yhdellä ovella. Siis pelkällä valeovella. Tämä voisi tehdä keittiöstä pidemmän näköisen

3. IKEAn KVISSLE -säilytysratkaisut. (kuvista ei taida tunnistaa) Äärettömän laadukkaan tuntuisia tuotteita mattavalkoisella pinnalla. En ole vain varma haluanko YHTÄÄN puun sävyjä keittiöön.

Suunnitelma 3

Suunnitelma 4
Nyt taas leikitään väreillä ja testataan voisiko takaseinä olla jotain muuta kuin tasaisen värinen. En tosin taida itse olla tämän raidallisen ratkaisun kannalla. Jokin valkopunainen ruututapetti olisi makea, mutta koska seinä on karkealla lasikuitutapetilla, ei tapetointi ole vaihtoehto. Eikä myöskään struktuurimaalaukset.


 
Suunnitelma 4


Mites valaistus? 
Riittääköhän riippuvalaisin vai pitääkö pitäutyä perinteisissä spoteissa katossa?

13.3.2012

keittiön suunnitelmia osa1

Kuten arvasinkin ei ehdotuksia kovinkaan paljon tullut keittiöni remonttiin ja sisutukseen. (kyselin niitä täällä) Jotenpa minä sitten omin pikku kätösin otin väritysliidut esiin ja aloin värittelemään omaa keittiötäni. Onneksi sain sentään Tanjuskalta apuja tässä.
Tulevat päivät saattekin ihmetellä ketteni tuotoksia (ja kommentoida!!!)

Suunnitelma yksi
Tämä suunnitelma perustuu varsin pitkälti ystäväni Tuomon ideaan harmaasta seinästä ja mustasta mikrosta. Minä sitten lisäsin sinne vielä yhden himotukseni kohteen; BOSKKEn roikkuvan ruukun + tekokasvi (tietenkin). Mustan mikron kaveriksi ei tämä perfektionisti kyllä valkoista leivänpaahdinta sulata, joten se saisi löytää tiensä johonkin kaappiin.

Tumma seinä tietenkin pienentää tila hieman, mutta tuo seinää vasten olevat etenkin valkoiset asiat/esineet paremmin esille, kuten himoitsemani ruukun. Erittäin potentiaalinen vaihtoehto.
Suunnitelma 1


Suunnitelma kaksi
Hieman rajunpaa näkemystä edustaa tämä myös harmaan seinän omaava ehdotus, jonka The Juttu on punaiset sälekaihtimet. Tämä on myös ensimmäinen ehdotelma, missä mikro on piilotettu kaapin sisään ja taikurin toimesta myös kaikki turhat kipot ja kupit on hävinnyt. Parasta tässä ehdotuksessa on tuon punaisen tehostevärin käyttö kaihtimissa. Hieman eri ote väritysliituihin saa saman kuvan näyttää "hieman" erillaiselta. Tässä harmaa näyttää myös tummemmalta.

Suunnitelma 2
Tummaa vai vaaleaa harmaata?
Mikrolla vai ilman? (en pärjää kokonaan ilman sitä)