Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogit. Näytä kaikki tekstit

14.1.2014

THX Google


Olen hetken jo miettinyt miksi mun kuvat on ihan super-yli-kontrastin ja värien sekamelskaa. Ja kappas syy ei olekaan PELKÄSTÄÄN minun taitojeni ja huonon valon. Syy löytyy GOOGLE+ asetuksista. Siellä on meinaan pari täppää, joilla säädetään automaattiparannuksia. Mitä v***ua?
Tuollainen paska on automaattisesti päällä ja kaiken lisäksi sun ei tarvitse edes olla google+ jäsen että näin on. Niin vain on.

Korjaus tapahtuu kirjautumalla palveluun sisään ja menemällä Asetuksiin, josta löytyy kuvan kaltaiset asetukset. Suosittelen laittamaan pois päältä kyseiset AVUSTUKSET.


3.12.2013

Joulukortteja


Viime viikonloppu ei mennyt ihan pelkän patjan ja sängyn kanssa peuhatessa, vaan saatiin me Jeen kanssa vieraitakin kun J&M (IMAGE black and white -blogista) tuli glögittelee. Ei siitä sen enempää, mutta pakko on mainita, että J oli askarrellur paskarrellut omin pikku kätösin super söpön jouluisen sydämmen. (Tämä vain tiedoksi jos joku luulee, että minä olisin tuollaisen kyennyt tekemään)

Lisäksi jouluisena ilahduksena tuli kasa hieman erillaisia joulukortteja. Nämäkin kortit ovat tiukkaa blogikamaa ja ovat peräisin Projekti Verkaranta -blogin emännän käsistä. Erityisen hyvän asiasta tekee se, että 10% tuotoista lahjoitetaan ensi- ja turvakotien liitolle.

18.11.2013

Biletystä


Jos jollekin blokkarille oli vielä epäselvää, niin minäkin olin lauantaina jossain blogi -tapahtumassa (jonka nimi on vaikea) ja nautin virvokkeista ja kokkien kattauksista. Ja kuten kuvastakin voi päätellä on kuoharia taas vedetty...

Parasta kuitenkin oli se, että näin vihdoinkin muutaman lemppari bloggaajia livenä!

Hunajaista -blogin Räp-Riikka (jonka takia hommasin Marimekon taskuliinan ja illan aikana ansioituneesti esittelin sen myös hänelle)
Sisustus ja Sepostus -blogin Soilen. Tämä on nimittäin ihka ensimmäinen blogi jota olen alkanut lukemaa, vaikkakin tyyli ei ihan täsmää omani kanssa. Taidettiin käydä yhteiskuvassakin :O
Valkoinen koti -blogin ihmeeset ja yhteiskuvassakin käytiin, TIETTY
Cirkus -blogin Joanna, joka oli näköjään päässyt illan ainoaan kuvaan mitä omasta puhelimesta löytyi. Sekä tutut neidit Oma koti valkoinen -blogin Mia ja Irina White and Fresh -blogista.

Sitten oli tää meidän poppoo Vastarintama, Rintsikka, Image black and white sekä Hyypiön elämää blogien takaa. Mahtavuutta.

...ja kiitos myös random ruoka ja rätti -blogien pitäjille joita kävin hiukka jututtaa. En muista nimiä.
Ylläri.

Illan asu: Kengät Bronco, Housut J&J, Paita ja rusetti Zara, Blazer H&M, Taskuliina Marimekko, Vyö Pepe Jeans, Lasit Andy Wolf, Korut Kalevala

Kuvat: Petteri, Rintsikka -blogista

5.4.2013

Lumipalloefekti


Blogien markkina-arvo on jo useille varsin selkeä asia. Monet blogit sisältää erittäin kohdennettua markkinointia sisustajille ja rytky -kuvia muotitietoisille. Joskus minua kuitenkin alkaa vain vituttaa tietyt jutut tässäkin. Tällä kertaa se on maamme mahtava Marimekko (joka muuten sulkee Suomen tehtaitaan ja pistää porukkaa pihalle ikävä kyllä). Tai se mikä minua vituttaa ei ole heidän vikansa Se että kun Marimekolta ilmestyy uusi rätti, lastenvaate, kuppi, kangas tai vaikka lenkkarit lähes joka viikko, niin blogeissa niitä sitten ylistetään ja fiilistellään ihan liiaksi asti.

Blogistaniassa tietyt asiat etenee niin, että osa "isoista bloggaajista" (usein ne PIIIP, joilla on aikaa) kutsutaan kuulemaan, näkemään, KOKEMAAN uudet tuulet. Sitten he innokkaasti kirjoittavat asiasta, (kuten minäkin teen joskus) ja loistavat tuotteet saavat näkyvyyttä. Mutta sitten alkaa se paska osuus, kun jokainen muu bloggaaja keksii kaapista, kaupasta tai laiskimmat netistä ne samat tai samankaltaiset tuotteet ja postailee niistä silmät kiiluen todistellen itselleen ja muillekin, että on ajan hermoilla. Kuinka ärsyttävää.

Ja ärsytys vain kasvaa mitä useampaa blogia luet.

Lumipalloefekti on loistava, mutta myös ärsyttävä. Sekä hyvin toimiva, sillä piipahdin itsekin siellä marimekon kaupassa. Fiilistelin muutamaa kangasta ja ihmettelin kuka ostaa niitä kuvismaikka -mekkoja mitä siellä myydään?


p.s. Marimekon tuotteet on loistavia ja fanitan niitä kovin.

22.2.2013

Sisusta siis muistaa auttaneita






Keskustan kämpän suunnitelmia tuli minulle yhteenä kolmetoista kappaletta. Kokosin ne kaikki yhteen läjään ja poimin muutamia kuviakin kyseisten blogien ehdotuksista. Linkkit vievät suoraan kyseiseen ehdotukseen. (en ruvennut kuvia suoraan kopioimaan tänne, koska se olis ollut ihan tajuttoman työlästä)

Mukana olivat minua auttamassa seuraavat bloggaajat, jotka ovat mielivaltaisessa järjestyksessä:

Hunajaista
Aina niin ihanainen Räppimamma pisti hihat heiluu ja loihti loistavan suunnitelman, jossa on ihana idea laittaa iso pöytä keskelle huonetta. Loistava ajatuksena, mutta ei vältämättä tähän kohteeseen. Idea on kuitenkin aivan mahtava ja uskon käyttäväni sitä omassa asunnossani jossain vaiheessa. Lisäksi uskolliseen tapaan Marimekon tuotteet oli mukana mukavasti.

Vastarintama
Erittäin maukas suunnitelma, missä valitut laadukkaat tuotteet tekevät tilaan sen upean fiiliksen. Täältä pohjautuu myös idea tammiseen Around pöytään.

Mööpeli
Tämä ehdotus sisältää vähän, mutta niin paljon!
Täältä löysin mm. sohvan, lampun ja pöydän. Eli juuri ne pahimmat, mitä en ollut itse keksinyt. Juuri sen takia tämä on myös The Suunnitelma.

Hyypiön elämää
Monta niin kivaa juttua ja tietty pikkuisen keltaista. Kauniita tyynyja ja loistava idea pinnatuolien käyttämisestä.

Pihkala
Muistutti minua, että keskity laatuu. (ja niin yritinkin) Kaunis ehdotelma, mistä löytyy esim. MUUTOn ja Artekin tuotteita.

Reelinki
Ehdotus on ikävä kyllä poistettu jo?!

Höttiäisen höpötelmät
Ehdotus muistutti minua tämän hetken trendikkäistä kolmiokuvioista ja väreistä. Erittäin inspiroida ehdotelma loistavineen tekstiileineen. Ehdotuksen matto tulee asuntoon, mutta olohuoneen sijasta keittiöön.

Little big things
Ehdottomasti miehisin ehdotus, jossa oli kivaja yksittäisiä huonekaluja, kuten jalkavalaisin. Erittäin mielenkiintoinen huonekalusijoittelu olisi varmasti toisenlaisessa käytössä varsin toimiva, mutta tällä kertaa turhankin "tehokas".

Oma valkoinen koti
Erittäin inspiroiva ehdotus, jossa värit kyllä vastasi omaa ajatusmaailmaani. Loistavia sohvapöytä valintoja, joista valikoituikin tilaan Muuton Around pöytä.

Materian taju
Täällä asiaan paneuduttiin TODELLA kovasti. Erillisen suunnitelman saivat myös alkovi ja keittiö. Upea ehdotus, missä vanhaa ja uutta on yhdistetty. Ihanat värit ja IKEA PS ja Ferm Livingin tuotteita. ISOOOO tykkäys.

Oma koti valkoinen
Ehdotelma mistä ei glamour puutu. BESTÅ -kaappien käyttö idea löytyi täällä, mutta täällä oli niitä käytetty himenen laajemmin.  Loistava idea oli myös ilmapatjan käyttö varavuoteena. Tosin se ei omistajalle kelvannut.

bon bon
Ehdotuksista selkeästi se hotellimaisin. Tyyli vakuutti ja kävin katsastamassa ehdotuksen tuotteitaistakin useamman. (Mutta jokin niissä kaikissa kuitenkin klikkas)

IMAGE black and white
HAY:n pöytä ja LOOP naulakko jäivät päähän kummittelemaan tämän upean mustavalkoisen ehdotuksen jälkeen. Vallilan kangaskin huutaa edelleen hakemaan itsensä ikkunoita koristamaan... tai huutaisi, mikäli muut tekstiilit sen mahdollistaisi. Tykkäsin.


Ja sitten niihin palkintoihin. The ykköseksi nousi Mööpeli -blogin suunnitelma, jossa oli niin monta hyvää ideaa, että en voinut olla tykkäämättä. Viimeisen silauksen teki työpöytä, mikä on kuulemma varsin tärkeä löytyä asunnosta (omistajan mielestä ainakin), missä pitäisi töitäkin tehdä. Ellille lähtee Swedish Design Housen -kynttelikkö kiiltävän valkoisena.

Mutta koska halusin palkita myös muitakin, niin lisäksi jakoon lähtee kaksi muutakin upeaa kyntteliköä.
Nämä jaetaan arvonnan (random.org generaattorilla) perusteella ja mukana arvonnassa oli kaikki muut osallistuneet bloggaajat

....onnettaren seuratessa vieressä voittajiksi valikoitui numerot 9 ja 2 eli blogit Materian taju ja Vastarintama.

Ja eikös suunnittelijoiden pidä nähdä lopputulos? Tuparit siis tulloo kunhan kaikki viimeisimmätkin huonekalut on saapunut ;)

27.1.2013

Viikko neljä


Tiedän kyllä, että Keskustan kämppä -projektin edistymistä odotetaan ja osa ihmettelee: miten niille suunnitelmille kävi? No hätä

Viikko neljä on ollut aikamoista hulapaloota. Töissä on saanut venyä ja on tullut Suomeakin taas kierrettyä. Viikolla käytiin Raumalla ja Turussa ja nyt otetaan lukua Savonlinnassa. Liian pitkistä työpäivistä ei aiheutu ainoastaan stressiä vaan myös selkäkipuja, kun liikunta ei enään mahdukaan kalenteriin. Ylimääräiset koneella roikkumiset on siis saanut unohtaa.

Keskustan kämpällä tosin käväisin maanantaina. Esittelin tilan ja tilanteen omistajalle ja onneksi voin vain todeta, että hän oli Erittäin tyytyväinen ja jopa ihmeissään kuinka hieno asunnosta on tullut näin nopeasti. Hyvä näin. Maanantain jälkeen on tietojani mukaan lattiat saaneet valkoisen maalin pintaansa ja viimeistään huomenna saapuu sähkäri kytkemään sähköt ja asentamaan eteisen, vessan ja keittiön ledit. 

Maanantaina kävin myös tilaamassa ensimmäisen kalusteen projekti kämppään, Innovation Neo vuodesohva (Vepsäläinen) Tätä sohvaa ehdoteltiin Mööpeli -blogin puolelta. Kiitos.

Keskiviikkona työreissun lomassa käväsin moikkaamassa Turussa Rintsikka -blogin häähumussa naureskelevaa pariskuntaan ja heidän semi-innokasta koirulaista :)
Pakko kertoa teille muillekin, että koti oli vähintäänkin yhtä kaunis kuin on annettu ymmärtää blogin kuvien perusteella. Kauniita yksityiskohtia riittää (kuten koiran tuhot) ja tunnelma asunnossa on yhdellä sanalla sanottuna kaunis.  Asunnon puuseinät yhdistettynä kiiltävään valkoisiin huonekaluihin ja kynttilöiden loisteeseen oli sellaista mikä ei välttämättä kuvien välityksellä näy. Yleensä täältäkin asunnosta kaikki kuvat on TODELLA valkoisia ja luonnollinen keltainen sävy on kuin piiloitettu pahuus. Ilman mitään lupia otin salakuvan siitä yhdestä pahuudesta mistä ei ole koskaan mitään kuvia, liskohuone. (iPhonen salakuva laatua) 

Viikonloppuna olen sitten parannellut selkää liikunnan avulla ja harjoitellut ruuantekemistä. Kohta pitäisi myös testata rintsikka -blogin Oonan reseptiä kanapiiraasta (joka ainakin keskiviikkona oli loistavaa).
Muuttunut mies, vai oliko se mennyt?

Tää on niin HYVÄ!

31.12.2012

Kituutusvuosi takana

Enne kiittää ja kumartaa...
...ja pullon lasin kuohuvaa nauttii

Blogini paras luontokuva 2012
Kotimaisuutta, yksinkertaisuutta ja käsitöitä.
Blogini paras DIY 2012
Viimeiset rippeet minimalistisyydestä :/

Olipas se vuosi. Vuoden teema oli varmastikin kituuttaminen. Vuoden sisustushankintojen summa oli n. 500 euroa. Silläkin sai kuitenkin jotakin aikaiseksi ja kotikin vain muuttui päivä päivältä kotoisammaksi. Autoa saikin sitten korjailla kymmenkertaisella määrällä, joten rahan käytön suhteen olen selkeestikin automies.

Vuoden toiseksi tärkein juttu olikin auton saaminen kuntoon (tätä iloa kesti noin kuukauden, kunnes turbo väsähti) Ison surun jälkeen kuitenkin koittaa yleensä ainakin parempi mieli ja tuollakin rintamalla ensivuosi on suunnitelmia täynnä.

Suunnitelmia tosin riittää muillakin rintamilla ja uskon ensi vuoden olevan aika lailla erillainen kuin 2012. Tänä vuonna jäi perinteinen Espanjan mökkeily tekemättä ja hmmm.. en oikeastaan käynyt edes Tallinnassa koko vuonna. Säälittävää ja vaatii muutoksen 2013. Onneksi olen kuitenkin muistanut juhlia riittävästi ja kuplivaa on kaadettu siihen malliin kurkusta alas, että olen miettinyt jo useaan otteeseen, missä on Freixenetin sponsorointi sopimus?

Muutoksia tulee olemaan myös sisustuksen saralla, kun suurella todennäköisyydellä kaksio muuttuu kahden asuttavaksi. Tämä taas tarkoittaa isosti muutoksia. Minimalistinen aikakausi on siis ohi.

Ja se vuoden tärkein asia oli tietenkin neiti Jeen tapaaminen ja lukuisat reissut Savossa.

Blogistanian puolella vuoden tärkein tapahtuma oli Oma koti valkoisen sisustusbileet, joka muutti nimimerkit eläviksi ihmisiksi. Tämän jälkeen olenkin ollut lähes viikoittain tekemisissä useiden bloggaajien kanssa. Parasta. Blogistania tuli tutuksi myös IKEA -haasteen analysoinnin yhteydessä, kun  tutustuin noin 150 uuteen blogiin. Mutta voin vain todeta, että töissä käyvä antikotihiiri ei kyllä kykene lukemaan edes 50 blogin päivityksiä. Voi vain todeta, että hienoja blogeja löytyy pilvin pimein ja erityis terkut Vastarintama blogin pariskunnalle.

Oma blogi on ruksuttanut eteenpäin omalla painollaan ilman mitään suurempia nousuja ja laskuja. Tai jos ei oteta huomioon kevään masennus aikakautta. Kituutus vuoden aikaansaannoksia tänä vuonna oli sisustuksen saanut parveke, uudistettu makuuhuone ja keittiön valo hässäkkä. Saa nähdä miten ensivuonna kituutellaan ja millaisia muutoksia aikaan saadaan. Erinnaisia projekteja ainakin on taskut täynnä.

-Enne-

p.s. Vuoden floppiteksti on Omenani mun (Tuntien työ ja ei yhtään kommentia)

15.10.2012

The HITTI

Muutama päivä sitten raportoin Kivaa kuvastosta -haasteen leviämisestä läpi blogilandian. Vaikka numeraaliset faktat ovatkin mielenkiintoisia (minusta), niin jotenkin minusta tuntuu, että mahdolliset lifestyle/sisustus -blogin lukijat haluavat nähdä mieluummin faktoja siitä mitä ihmiset himoitsivat kuin haasteiden etenemisestä.

Onhan se mukavampi nähdä kuinka hyvin omaajatus on muiden mielipiteiden kanssa yhtenevä ja toisaalta mitä muut bloggaajat ovat ajatelleet olevan tulevaisuuden Hittejä.



Suvereeniseksi ykköseksi yllätykseksi nousi HEKTAR -valaisin. Jonka teollisuushenkinen ulkoasu puhuttaa juuri nyt monia. Mallistoon kuuluu kolme erillaista valaisinta ja näistä oma suosikkini on jalkavalaisin, joka lähtisi IKEAsta 59€ hintaan (lähes ilmainen). Lisäksi tuotteen muotokieli sopii niin romanttisempaan kuin modernimpaankin sisustukseen. Varsin monipuolinen tuote siis. Suunnitelijana on toiminut Ola Wilhborg



Ei ykkösenä, eikä kakkosena, mutta heti sen jälkeen oli ensimmäisen PS 2012 -sarjan tuotteen vuoro. PS 2012 kynttilänjalka. Hauska ja erittäin monipuolinen.
2012 vuoden PS- sarjan tuotteita tuntui muutenkin olevan paljon listoilla. Löytyi myös seinävalaisinta, nojatuolia ja sohvapöytää. Noh, nämä tuotteethan on juuri sitä parasta mitä IKEAlta voikaan saada (oma mielipiteeni, josta voin alkaa kiistelee). Lisäksi tuotteet lanseerattiin varsin ISOSTI, joten moni on saattanut nähdä näitä monessakin eri blogissa ja lehdessä ja sitä kautta sitten päättelee niistä isoja hittejä. Totuushan on kuitenkin se, että LACK pöytä on se HITTI nyt ja aina (tai kunnes markkinoille tulee pöytä joka maksaa alle 4e)

Oikeastaan kaikki yhdeksän eniten ääniä saaneista tuoteista ovat varsin kivoja ja voisin omaankin kotiini kotiuttaa ja seitsemänneksi tullut tuoli kaikessa outoudestaan pääsikin juuri ruokailupöytää viihdyttämään.





...ja ei tässä vielä kaikki. Myös Vantaan IKEAn porukka on huomannut tekstini ja varmasti myös jatkuvan ravaamiseni heidän liiketiloissaan. Joten minun ei tarvinnut edes kauheasti kinuta heiltä arvottavaksi The Hitti tuottetta.Täten päräytänkin käyntiin blogini ensimmäisen arvonnan huomenna.

10.10.2012

IKEA haasteen leviäminen



Kuka näitä tilastoja tekee?
Minä
Miksi?
No tää on niin sika vaikee kysymys, että en osaa itsekään vastata.
No mutta tässä on nyt sitten toinen tutkimustulos blogihaasteen leviämisestä blogistaniassa ja kaikille nörteille ja markkinointia harjoittaville siis muutamia faktoja tajolla.

Kaikkihan alkoi siitä kun laitoin liikenteeseen haasteen, missä piti valita neljä IKEn tuotetta jne. (lue täältä lisää) Sitten seurailin taas kuinka haaste eteni pitkin bittiavaruutta ja raapustelin kaikki haasteen vastaanottaneet ja vastanneet Excel -taulukkoon, koska viimekerralla käytössä ollut tukkimiehen kirjanpito osoittautui jossain vaiheessa etenemistä mahdottoman haastavaksi ylläpitää. Nyt tietoa onkin sitten koottu talteen hieman enemmän ja onkin aika tarkastella tätä dataa tarkemmin.

Ensimmäinen viikko:
Haaste lähetetään kolmeen blogiin, joista vain yksi vastaa siihen ensimmäisellä viikolla. Yhteensä vastauksia neljä. Minulla on tylsää ja mietin jo, eikö kukaan muu himoitse tuosta sisustajan Raamatusta mitään tuotteita vai pidetäänkö tätä liian kaupallisena haasteena. Himoitkaa ihmiset nyt jotain!

Toinen viikko:
Haaste on levinnyt noin neljäänkymmeneen blogiin ja vastauksiakin on tullut jo hieman yli kymmenen. Erikoista on kuitenkin se, että osassa blogien kommenteista sanotaan, että haaste on jo jokapuolella, WTF? No eihän se ole oikeasti. Tämä kertoo siitä, kuinka tehokas markkinoinninvälinen blogimaailma on. Kun lukee samankaltaisista asioista jo kolmesta blogista, alkaa tuntumaan että jokin on nyt todella IN.

Kolmas viikko:
Ensimmäisen viikon ongelmat haasteen leviämisen kanssa on selätetty. Antaa hyvän levitä. Aamen.

Neljäs viikko:
Haaste leviää edelleen, mutta vauhti alkaa hidastumaan (n. 1,5 blogia / päivä) . Haaste on  levinnyt yli 120 blogiin ja vastauksia n. 50 kpl. Suurinosa ns. isoistakin blogeista on vastannut haasteeseen ja yhteensä lukukertoja erinnäisistä ihmisten mieltymyksistä on varmasti päälle 100000. Kapitalistinen maailma tykkää. Haasteen leviämisen seuraaminen tosin alkaa käymään varsin rankaksi, kun pitää tarkistaa jokainen blogi, minne haaste on levinnyt ja kirjata ylös himot, halut ja hitit. Luovutan.

Viime analysointi kerrasta oppineena en tällä kertaa tehnyt seurantaa enään käsin paperille omin pikku kätösin (vaikka se olikin hienomman näköistä). Nyt minulla onkin tiedossa tasan tarkkaan keneltä kenelle haaste eteni, mitä kukin mietti hitiksi ja vielä sekin kuinka kauan vastaaminen noin pieneen ja yksinkertaiseen haasteeseen kestikään. Samalla sitten tutustuin noin sataanviiteenkymmeneen blogiin ja voin todeta, että hienoja nousevia blogisteja on pilvin pimein.

Unohdetaan nami nami ja pistetään faktat pöytään!


Yllä on graafi joka kertoo enemmän kuin tuhat mun turhaa sanaani. Haasteen leviämistä tapahtuu kokoajan ja vaikka tuostakin kuvasta on jo kaksi viikkoa, ei leviäminen ole pysähtynyt minkään käsittämättömän voiman edessä.

Matemaattisessamaailmassa, missä mikään ei vastustele, olisi haasteen pitänyt levitä aikamoista vauhtia, kun jokainen lähettää aina viestin kolmelle eteenpäin ja kaikki ne kolme taas kolmelle.

Isaac Newton tosin on todennut, että kaikilla voimilla on vastavoimansa ja niin on myös haasteiden etenemisen voimalla. Auton liikkeen mahdollistaa kitka (kun se estää renkaan sutimisen) Tosin yleisestihän kitka on se voima joka vastustaa jotakin.  Erinnaisia kitkoja haasteidenkin etenemisessä löytyy "Ei IKEAa" -kitka, "Minä en vastaa haasteisiin" -kitka, "Minä en jaksa laittaa kenellekään eteenpäin" -kitka. ´

Toinen yleisesti tunnettu vastustava voima on ilmanvastus. Ja kyllähän niitä vastustamisiakin löytyi: "Olen kipeänä" -vastustus, "Tää on niin työlästä" -vastustus ja "Mua ei kiinnosta" -vastustus.

Kaikkien näiden vastustavien voimien johdosta voidaan vain todeta, että eihän se täydellinenkään haaste leviä exponentiaalisesti läpi blogilandian. Ensinnäkin vastaaminen keski keskimäärin 4,8 päivää ja 11% vastasi samanpäivän aikana ja pisin vastausaika oli taas 34 päivää. Tosin jotkuthan eivät vastanneet tai tule vastaamaan haasteeseen koskaan. Mikäli homma laitetaan poikki viimeiseen seurantapäivään, on haasteen ohittaneiden osuus 46%. Onko se paljon vai vähän? Vaatii uuden haasteen tekemisen ja uuden tiedon keruun. Ja kyllähän osa noista vastaamatta jättäneistäkin vastaa jossain vaiheessa.

Itse pidän tulostenkin perusteella haastetta varsin tehokkaasti edenneenä. Ja jos esineille Newtonin mukaan pätee sääntö F = ma (voima on massa kertaa kiihtyvyys) Niin ehkä markkinoilliselle tehokkuudella voidaan laskea samankaltaisesti tehokkuutta. Jos esim. massa on haasteeseen vastanneiden määrä ja kiihtyvyyttä vastaisi julkaisujen tiheys. No se on ainakin varmaa, että suurinosa Suomalaisista sisustusbloggaajista on tähän haasteeseen törmännyt. Mutta onkohan tämä levinnyt jo ulkomaille? Onko kenelläkään tietoa?

Oli miten oli. Jätetään fysiikat ja laskennat sikseen. The Hitti tuote kiinnostaa teitä kaikkia varmasti eniten. Mikä se oli?
No se selviää muutaman päivän sisällä... pysykäähän kuulolla.

7.10.2012

sisustus juttu


Viikonlopun viiletyksistä makoisin hommeli oli selkeesti kakku mestari Hyypiällä vierailu. Siellä oli joku sisustus juttu, jonka varjolla sain hyvän syyn päästä maistelemaan baileys-kakkua ja nauttimaan kuoharia. Kumpikaan ei tuottanut pettymyksiä ja mitä parasta, paikalla oli myös mukana mahtavia bloggaajia: Ramanttisen riehakas Kristi, Vauhdikas Image ja mainio Minna .

Sunnuntai onkin sitten mennyt aika koomassa, jaksoin kuitenkin raahautua kaverien kanssa kahville IKEAan ja se 50 sentin kahvikuppi tuli sitten varsin kalliiksi, kun matkaan tarttui PS sarjan nojatuoli.

Kuvat Hyypiän musta-valko-keltaisesta kodista, otettu iPhone4:llä (kun en v***u saanut sitä vitosta vieläkään)

5.9.2012

BB:n parhaat palat?


Niin älyttömän huono ohjelma kuin kyseessä onkaan (bb), on siinä aina välillä hyviäkin kohtia. Ne ei minusta tosin todellakaan liity paikan sisustukseen, joka on kauheeta roskaa.

Big Brother Exposed -blogi on sitten ottanut tehtäväkseen jaella vain "parhaat palat" ohjelmasta.
Ensimmäisellä viikolla blogissa 100000 kävijää. Onko mun blogin sisällössä jotain vikaa kun tuollaista kävijämäärää ei ole saavutettu edes ensimmäisen vuoden aikana? Vai kertooko tämä vain jälleen kerran sen totuuden mikä myy ja mikä ei?

Taidan ruveta itsekin lisäilemään pakollisia päivän anti-asu postauksia tänne :D

p.s. Onko tuolla yhtään naista ilman silikoneja?

Päivitys 6.9.
Nyt ne sivut on sitten kaatuneet, kun kaikki bloggaajat meni sinne kattelee ja kaista loppu kesken :D

8.8.2012

blogi vinkki 5


Blogejahan ilmestyy kuin sieniä sateella ja aina ei heti tajua niitä hienoja. Minäkään en ole tajunnut tätä Hunajaista -blogia. Mutta onneksi eksyin sinne nyt. Pieni kahlaus vanhempaan tuotantoon kertoo heti, että homma (sisustaminen) on hallussa ja kuvaaminenkin onnistuu. Lisäksi asunnosta löytyy iso liuta ypermakeita designklassikoita. Suosittelen.

Blogin official -osoite on http://rappimamma.blogspot.fi/ ja vaikka kuinka yritin löytää blogista räppivideoita, niin ei löytynyt (=toivepostaus).

25.6.2012

JACK is back

Minä itse.
Uusin julisteeni.
Minä tein sen ja sain luettua kaikki rästissä olleet 300 blogitekstiä läpi.
MÄ OON NIIN KONE (siis v***n tylsistynyt) Nyt on katsottu paljon kauniita kuvia, sillä enhän minä ikinä noita tekstejä lue. Tai luen ne, missä teksti on oleellista. Mutta eikös kuva kerro saman mitä tuhat sanaa.

nyt kuitenkin meinasi jo ruveta ärsyttää kun osa jaksaa/kerkeää/kykenee kirjoittaa juttuja niin usein. Onneksi ruokajutut ja mainokset voi hypätä yli ja meikit ja vaatteet (paitsi alusvaatteet)

No olen minä tosin päässyt jo hieman jotain muutakin kaiken kiireen ja murheen keskellä tekemään ja julkaisenkin muutaman "Luonnoksen" parin kuukauden takaa pikapuolin.

18.4.2012

Sisusta siis tutkii: haasteiden leviäminen

Jos kolme sanoo kolmelle moi ja ne sanoo kolmelle moi ja ne sanoo taas kolmelle moi. Niin todella moni sanoo moi (3+(3x3)+(3x3x3)= 39).



Tein noin kolme viikkoa sitten haasteen Vippaa 500 ja lähetin sen eteenpäin neljälle blogille, joista osa pisti haasteeni eteenpäin valitsemilleen blogeille seuraavan seitsemän päivän sisällä. Nämä bloggaajat taas vuorostaan haastoivat lisää blogeja tuhlamaan 500 euroa jne. Nyt on sitten saanut seurata, kuinka kyseinen haaste on esiintynyt yhä useamman blogin kirjoituksissa.

7 päivän jälkeen haaste oli levinnyt näin.

Kaikessa tylsyydessään tämä insinööri-analyytikko-numerofiilistelijä ei voinut olla olla tekemättä tilastoja asiasta. Päätin siis tarkastella, miten ja minne haaste onkaan levinnyt yhden viikon aikana. Jos siis juuri sinun blogisi teksti ei kuvassa näykään, se johtuu vain siitä, että sitä ei oltu julkaistu 29.3. mennessä. TAi en ole tarkastanut lähteitäni kunnolla.
Tietenkin olen äärettömän tyytyväinen, että haasteideani oli niin loistava, että se kertytti informaatiota analysoitavaksi. Oikeastaan se tulvi aineistoa analysoitavaksi ja meinasi jopa hermo mennä, kun se yhden viikon aikana vain haarautui yhä kauemmas tuntemattomien blogien maailmaan. No sainpahan samalla tutustua noin seitsemäänkymmeneen blogiin, joista ainakin puolet oli täysin uusia tuttavuuksia. Jouduin lukemaan jopa muotiblogejakin. (Eivät päässeet lukulistoilleni,  koska ei ollut alusasukuvia)


No mutta katsellaanpas sitten, millaisia käppyröitä tilastot saavat aikaan (jos/kun käppyrät eivät kiinnosta, hyppää suoraan tekstin loppuun).

Tarkasteluajanjaksona eli viikon aikana haaste oli lähetetty 66 blogille. Noin puolet näistä oli ehtinyt ottaa haasteen vastaan ja laittaa sen eteenpäin. Osa ei tosin heittänyt haastetta millekään tietyille blogeille, vaan teki haasteesta ns. avoimen, vastatkaa jos huvittaa. Päivitysnopeus oli tekemieni tilastojen (exel oli kovassa käytössä) mukaan noin 2,5 vuorokautta niiden osalta, jotka vastasivat haasteeseen ensimmäisen viikon sisällä. Parhaimmillaan haaste pääsi viiden askeleen päähän seitsemän päivän sisällä. Kolmas laskemiini kuuluva muuttuja on lähetyskerroin (L), eli kuinka monelle blogille haaste lähti menemään. Tutkimusjakson aikana haasteeseen vastanneet laittoivat haasteen eteenpäin keskimäärin 3,5714285 blogille (ja jätin laskelmistani pois yhden varsin tehokkaan himolähettäjän). Tosielämässä tämä luku kyllä ajan myötä pienenee, koska yhä useammat blogit ovat jo aiemmin saaneet/vastanneet haasteeseen.

Jottei blogini muuttuisi ihan unilääkkeeksi jätän tarkemmat laskukaavat ja päätelmät omaan tietooni. Lyhyestä siis virsi kaunis.
  
1+ 0,9  x ( L + L^2 + L^3 + L^4 + L^5 ) = 1096 

Eikö auennut? No siis, laatimani yksinkertaisen matemaattisen mallin mukaan haasteen pitäisi nyt löytyä 1096 blogista. Koska olen tässäkin asiasssa (siis matikassa) niin hyvä, on virhemarginaali varmasti erittäin erittäin pieni. 

Tämän roskan ja säälittävien matemaatisten mallien miettimisten takia olen menettänyt yöuneni jo kymmeninä öinä. Parempi kuitenkin varmaan, että jatkan tätä analysointia itsekseni. Ehkä kuitenkin huomenna kerron, mitkä oli suosituimmat haasteissa esiintyneet tuotteet.


Sisustaja siis... kiittää ja kuittaa

4.4.2012

uusi asuni

Muutoksia, muutoksia, juhlaa ja onnistumisia.



Olin päättänyt joskus aikoja sitten, että kun 10 000 lukukertaa tulee täyteen pitää jotain tradikaalia tapahtua. Viime viikolla meni kyseinen "pikkublogin" haamuraja rikki. Samalla kun muitakin pieniä rajoja ylitettiin. Esim. 200 lukua päivässä jne. Kaikki bloggaajat tietää tän FIILIKSEN.

Joten päräytin sitten uuden ulkoasun blogiin, More is too much -ideologiaa suosien. Pääsin samalla testaamaan toista uusista bloggaamista varten hankkimaani ohjelmista: Pixelmator jolla juhla oluita juodessani hikoilin ja pari tuntia tuhrustin näppärästi piirtelin uuden bannerin. Ehkäpä näiden loistavien ohjelmien myötä myös blogin funktionaalisuutta ja minimalistisyyttä ihaileva FIILIS tulisi paremmin näkyville.

Kiitos seuraajille ja uutta vaihdetta silmään.



31.3.2012

blogi vinkki 4

Mahtavaa löytää blogi jossa lukijoita on muutama, mutta sisältö ruokkisi kyllä sadatkin nälkäiset bloggaajat. Tässä teillekin vinkki tämmöisestä löydöksestäni. FINNISH DECO

kuva: FINNISH DECO

En kyllä itse niin kauheasti uudisrakennus tai remontointi blogeja lue, koska niissä on aina niin hienon näköistä (ja minä olen kateellinen). Pinnat hohtaa uutuuttaan ja kompromissien määrä on vähäistä. Mutta onneksi täällä on paljon muutakin.Kuvatkin puhuvat puolestaan ja tyyli on enemmänkin niukka kuin runsas. Tykkään

kuva: FINNISH DECO
kuva: FINNISH DECO

Tosin kateuteni ihmettelyni määrä on suuri. Kuusi lukijaa ja blogi ollut esillä kaksi kuukautta, silti blogin näkymiä päälle 10000.

Vittu.
Minä olen 8kk raapustanut sormet verissä paskoja läppiä ja harjoitellut kuvaamista, mutta vasta eilen tämä maaginen raja ylittyi. Tosin olen tyytyväinen itseeni, että blogihuoraamista en kauheemmin ole harrastanut ja päivitystiheyskin on suoraan riippuvainen omaan psyykkeeseen. Nyt on kuitenkin rajat rikottu ja hymy herkässä, joten ensiviikolla julkaisen blogin uuden uudistuneen ilmeen.

9.3.2012

blogi vinkki 3

Taitaa olla taas aika esitellä yksi hieno BLOGI.

Tällä kertaa esittelyn ansaitsee Rintsikka.
Nimi voi johtaa hieman harhaan ja äkkiseltään voisi luulla tämän olevan yksi niistä sadoista tuhansista muotiblogeista, missä esitellään henkkamaukkarättejä jonkun teinin päällä. Onneksi ei ole.

Hieman tuumailtuani nimi tuntuukin aika loistavalta. Omiin lukulistoihin kuuluu ainakin viisitoista erillaista variaatiota valkoisen (white) ja mustan (black) sanan käytöstä blogin nimessä ja ei niitä erotakaan toisistaan.

Nimi on siis loistava... ja sisältö erittäin asiallista. Blogihan on erään perheen yhteinen juttu ja parasta antia onkin isännän postaukset esim. aiheesta. Viihdelaitteet katseelta piiloon
Monissa blogeissa unohdetaan, että televisiot, pleikkarit, kannettavat jne. ovat osa kokonaisuutta ja myös niille kannattaa tehdä jotain. (Tietokone ongelmista pääsee eroon hommaamalla Macin)


Tekstit ovat asiapitoisia ja niissä on paljon DIY ja vinkkipohjasia juttuja. Parasta. Pariskunnan asumuskin on hieno ja sisutus ajanmukainen, remontoitu vanha rintamamiestalo vaalealla sisustuksella.


Kuvat ovat vähintäänkin tasokkaita ja kuvauskalustokin näyttää olevan myös asiallista. (Vaikuttaako tämä jotenkin muka blogin hyvyyteen? -TOTTAKAI) Ilo katsella ja lukea.

Joten suosittelen muillekin tutustumista rintsikoiden sisältöön.