27.3.2012

keittiö 2012

Kiitoksia ehdotuksista ja kommenteista suunnitelmiin aikaisemmissa postauksissani. Ehdotukset jakautui oikeastaan kahdentyylisiin (jotka ovat ne kaksi mahdollisuutta mitkä on edes mahdollista toteuttaa).  

Osa halusi mikron piiloon, niukkaa ja huomiotaherättävää. Loput sitten suosi minusta hieman yllättäen hyllyjen laittamista sinälle, jotta purnukat saisi nätisti näkyville. Runsasta tyyliä, ehkä joku sanoisi kodikkaampaa tapaa. Punainen seinä ei saanut kannatusta ja harmaa seinä oikeastaan aika paljonkin.

No enhän minä teitä oikeasti kuuntele Näiden ideoiden ja kommenttien perusteella olenkin tehnyt päätökseni. Minimalistisyys lisääntyy. Lopputulos on siis varsin pitkälti ensimmäisen ehdotuksen kaltainen, mutta siten, että myös mikro häviää katukuvasta.

1. Takaseinä tulee harmaaksi.
2. Kiiltävän harmaiden kaappien alle tulee kiiltävän harmaa koristelista, jotta ilmeestä tulisi yksinkertaisempi.
3. LED-valaistus yläkaappien alle
4. Sokkelin viimeistely
5. Mikro menee piiloon PS-lipaston sisään > DVD kokoelma siirtyy varastoon, kun ei niitä koskaan kuitenkaan katso.
6. Tavaroiden määrää vähennetään. Vedenkeitin piiloon, koska sen ABC-luokitus on hyvin alhainen (lue: sitä on käytetty vain kerran)
7. Purnukat ja muut kauniit esineet, joita ei halua piilottaa tulee valkoiseen STRING -hyllykköön tuohon keittiön tyhjälle seinälle. Ainakin niin pitkäksi aikaan, että saan ostettua UTEN SILO -säilytys ratkaisun tilalle.
8. Ja jos 200e budjekti pitää, niin BOSKKEn -ruukkukin pitäisi keittiöön eksyä.

Arvio kustannuksista:
PERFEKT ABSTRAKT -lista, 30e IKEA
SOKKELI, 50e
Maali, ?
STRING -hylly, 120e
LED -valaistus, 0e

Kiireiden takia en ole kuvia kerennyt alkaneista muutoksista ottamaan, joten näillä mennään siihen asti. Kuvitelkaa.

6 kommenttia:

  1. Upeeta! Päätöksiä on siis tehty ja heivaat sen mikronkin kaappiin! Hyvä! :D

    Suunnitelma vaikuttaa tosi hyvältä, tykkään värimaailmasta ja tuo ruukku viimeistelee tyylin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, itsekin odottelen jännityksellä muutosten vaikutusta. Muualla asunnossa pieniä muutoksia onkin jo tapahtunut.

      Poista
  2. Suunnitelmat kuulostaa hyvältä! Ja tässä kuvitellessa rupeaa tuo omakin mikro nyppimään oikein tehokkaasti (okei, on se nyppinyt aiemminkin). Mitenköhän mikroton arki onnistuisi, ei tuota möhkälettä oikein taida kaappiinkaan piilottaa... ;)

    Mulla on muuten vedenkeitin varmaan se käytetyin kodinkone, kahvinkeitintä sen sijaan tulee käytettyä vain vieraita varten. Elleivät sitten tuo omia kahvejaan tullessaan, tätäkin tapahtuu.

    Mutta siis joo, mielenkiinnolla odottelen niitä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä keitin viikonloppuna ensimmäistä kertaa kahvia itselleni, joten ei nuo kodinkoneet kovin kovassa käytössä ole itsellänikään. Tärkein on jääkaappi ja sekin juomia varten. Ylähylly =kuoharit, toka =siiderit vieraille ja kolmas on oluet saunomista varten. Ovi on sitten limuille ja plandiksille.

      Poista
  3. Kyllä se ois hyvä, että sulla kuitenkin ois se mikro jossain käden ulottuvilla. Voit sitten näppärästi tarjota esim vieraille jotain pikkulämmintä tai lämmittää itelles sen roiskeläpän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin ja pieni samassa lauseessa ei kuulosta tutulta :)

      Poista

Saa kommentoida, mä en pure.