27.1.2013

Viikko neljä


Tiedän kyllä, että Keskustan kämppä -projektin edistymistä odotetaan ja osa ihmettelee: miten niille suunnitelmille kävi? No hätä

Viikko neljä on ollut aikamoista hulapaloota. Töissä on saanut venyä ja on tullut Suomeakin taas kierrettyä. Viikolla käytiin Raumalla ja Turussa ja nyt otetaan lukua Savonlinnassa. Liian pitkistä työpäivistä ei aiheutu ainoastaan stressiä vaan myös selkäkipuja, kun liikunta ei enään mahdukaan kalenteriin. Ylimääräiset koneella roikkumiset on siis saanut unohtaa.

Keskustan kämpällä tosin käväisin maanantaina. Esittelin tilan ja tilanteen omistajalle ja onneksi voin vain todeta, että hän oli Erittäin tyytyväinen ja jopa ihmeissään kuinka hieno asunnosta on tullut näin nopeasti. Hyvä näin. Maanantain jälkeen on tietojani mukaan lattiat saaneet valkoisen maalin pintaansa ja viimeistään huomenna saapuu sähkäri kytkemään sähköt ja asentamaan eteisen, vessan ja keittiön ledit. 

Maanantaina kävin myös tilaamassa ensimmäisen kalusteen projekti kämppään, Innovation Neo vuodesohva (Vepsäläinen) Tätä sohvaa ehdoteltiin Mööpeli -blogin puolelta. Kiitos.

Keskiviikkona työreissun lomassa käväsin moikkaamassa Turussa Rintsikka -blogin häähumussa naureskelevaa pariskuntaan ja heidän semi-innokasta koirulaista :)
Pakko kertoa teille muillekin, että koti oli vähintäänkin yhtä kaunis kuin on annettu ymmärtää blogin kuvien perusteella. Kauniita yksityiskohtia riittää (kuten koiran tuhot) ja tunnelma asunnossa on yhdellä sanalla sanottuna kaunis.  Asunnon puuseinät yhdistettynä kiiltävään valkoisiin huonekaluihin ja kynttilöiden loisteeseen oli sellaista mikä ei välttämättä kuvien välityksellä näy. Yleensä täältäkin asunnosta kaikki kuvat on TODELLA valkoisia ja luonnollinen keltainen sävy on kuin piiloitettu pahuus. Ilman mitään lupia otin salakuvan siitä yhdestä pahuudesta mistä ei ole koskaan mitään kuvia, liskohuone. (iPhonen salakuva laatua) 

Viikonloppuna olen sitten parannellut selkää liikunnan avulla ja harjoitellut ruuantekemistä. Kohta pitäisi myös testata rintsikka -blogin Oonan reseptiä kanapiiraasta (joka ainakin keskiviikkona oli loistavaa).
Muuttunut mies, vai oliko se mennyt?

Tää on niin HYVÄ!

5 kommenttia:

  1. Nyt on liskolakin nähnyt päivänvalon blogimaailmassa, onneksi kuva antaa hieman armoa ;) Ihan huippua, että kävit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, paremmalla ajalla vain ensikerralla ;)

      Poista
  2. Oli kiva kun kävit! Nyt on blogissa sellaista tilaa, mihin sinäkään et salakuvaamaan päässyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan ymmärrän miksi minua ei sinne alakertaan päästetty

      Poista
  3. Liskola onkin mielenkiintoinen huone. :)
    Mutta komppaan täysin sitä, että Rintsikka on aivan tajuttoman kaunis. <3

    VastaaPoista

Saa kommentoida, mä en pure.