15.1.2013

Suunnittele ja sisusta


Keskustan kämppä projekti etenee varsin mallikkaasti kuten kuvistakin huomaa. Olohuoneen seinät on saanut värin pintaansa, eteisen ja vessan uudet katot on tehty ja keittiökin on saapunut aikataulujen mukaisesti. No on siellä hommia painettukin siihen malliin, että oli jo joku naapurikin hieman tuohtunut, kun klo 22 asti oli sähkäri sählännyt (voi kyynel). Nyt alkaa kuitenkin olemaankin korkea aika siirtyä myös sisustuksen pariin. Ideoita on oma pää täynnä, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty vielä.

Nyt annankin mahdollisuuden juuri SINULLE vaikuttaa lopputulokseen. Voit vaikuttaa kertomalla mitä haluaisit nähdä kohteessa. Kolme kohtaa, joihin toivoisin vastauksia:

1. Värit tai tehosteväri, jota haluisit käytettävän.
2. Yksittäinen huonekalu tai esine mikä sopisi kohteeseen (tai useita).
3. Miten järjestäisin olohuoneen kalustuksen.

Reunaehdot:
- Asunnosta pitää löytyä makuutilat väliaikaiseen yöpymiseen neljälle hengelle (alkoviin tulee tilat kahdelle)
- Olohuoneen seinien väri on Tikkurilan laasti, lattiat ja katto ovat valkoiset. (alkovin tehosteväriä ei ole valittu)
- Kukaan ei ole voittanut lotossa, joten 3000 euron budjekti olohuoneen osalta on toive.
- Telkkari on oltava olohuoneessa (ei sisälly budjektiin)

Kuinka toimia:
Teet suunnitelman ihan miten itse haluat sunnuntaihin mennessä ja teet siitä sitten postauksen blogiisi ja vinkkaat valmiista tekstistä minulle (tai mikäli ei ole blogia tai et halua mitään tälläisiä juttuja blogiisi, niin laitat vain s-postia ennejanne@gmail.com).

Ehdotukset tulen tietenkin esittelemään eteenpäin ja uskon, että vastanneiden kesken päästään arpomaan jotain pientä ;)

...ja jotta jotain suunnitelmia pääsisi tekemään, löytyy alta pohjakuva olohuoneesta.

Kuvassa yksi ruutu vastaa 25cm luonnossa

47 kommenttia:

  1. Mun otsikko oli Sisustus ja stressi!... Sulla oli parempi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja OLETAN että teiltä tulee ehdotus sunnuntaihin mennessä ;)

      Poista
    2. http://www.imageblackwhite.com/2013/01/sisustan-ja-suunnittelen.html

      Poista
  2. Ai mitens mun otsikko: Peltikyltit on saatanasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdat kyltit ja teet sen haasteen nyt vain ;)

      Poista
  3. Mielettömän sävyn olet ainakin valinnut.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ja sehän vain helpottaa sun suunnittelua tässä ;)

      Poista
  4. hei kiitos haasteesta! yritän ehtiä tarttua tähän haipakasta huolimatta; asunnon tuleva käyttötarkoitus etenkin on mielenkiintoinen ja haastava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti, saadaanko nyt nähdä jopa jotain värejäkin? ;)

      Poista
  5. Haaste tehty.
    E-mail tuo vielä sulle lisää matskua, kunhan ehdin.
    http://materiantaju.blogspot.fi/2013/01/haaste-keskusta-kamppa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset suunnitelmat valmiina!!! Mahtavaa

      Poista
    2. Tein lisämatskusta toisen postauksen.
      http://materiantaju.blogspot.fi/2013/01/haaste-keskusta-kamppa-osa-2.html
      Tää saa kyllä olla nyt tässä mun osalta ;).

      Olen käynyt kurkkiin muiden sisustuksia - tosi kivoja.
      Niin ja kämpällä näyttää mukavalta, tosin kyllä siinä vielä sulle hommia riittää. Voimia koitokseen.

      Poista
    3. Voi mahdoton kun oletkin jaksanut nähdä vaivaa. Tykkään!

      Poista
  6. Pakko ottaa osaa koska seiniin on valittu mun lemppari-laastini. :) Yritän huomenna ehtiä tekemään ja perehtymään aiheeseen, mutta suunnitelmani on valmiina viimeistään lauantai-iltana. Hyvissä ajoin ennen deadlinea siis. ;)

    Ja koska omalla tyylillä mennään eteenpäin, on luvassa paljon valkoista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistokkuutta. Odottelenkin jo kovasti millainen on The valkoinen vaihtoehto.

      Poista
    2. Mä olen myös hyvin mielenkiintostunut Miian suunnitelmasta. Anna palaa Miia!

      Poista
    3. Nyt on suunnitelma tehty. :)

      http://omakotivalkoinen.casablogit.fi/lue/2013/01/sisustussuunnittelu-remontoituun-yksioon

      Pistäkää palautetta tulemaan! Ja mielenkiinnolla kuulisin myös itse asukkaan ajatuksista, eli jos saan toivoa, niin tekisitkö Enne sellaisen koonti-postauksen jossa asukkaan ja sinun kommentit suunnitelmista - mikä oli hyvää, mikä huonoa. :)

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  7. Suunnittelin ja sisustin: http://hyypio.blogspot.fi/2013/01/suunnitteluapuna.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. U la laa... en olis arvannut, että keltaista löytyy sun suunnitelmasta :D

      Poista
    2. No tietenkin löytyy, DA. Sehän on kaunein väri maailmassa. Mustavalkoinen on niiin boooooooring.

      Poista
  8. Tää on huippuhaaste ja kisa :)
    Joo, nyt se tapahtui... jäin koukkuun blogiisi.. rakastan nimittäin juuri tuollaisia roikkuvia johtoja ja aukirevittyjä ja irvistäviä seiniä :D. Tulee(ko)han näitä tällaisia paljon lisää? :)

    Mulla ei oo muuta ehdotuksia kämppään, kuin että sinne voisi laittaa Aitoa puuta, metallia, ilmaa ja tulta, sekä maanläheisiä värejä.. Ai, hotelliksi?: noh, sama lista plus ripaus punaista eteiseen myös! Ripaus punaista tuo paljon asiakkaita, ja he tulevat myös uudelleenkin sinne.

    T: Anonyymikulkija täällä maailman kaikkeudessa eli Soili/ Design Mertanen Koti -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja kiitos varsin "avoimista" ehdotuksista ;)
      Ja punainen tehosto on kyllä minun mieleeni.

      Poista
    2. Avoimuus on elämässä valttia :D
      Tämä siun blogi on yksi löytöjen löytö!!! Kuuluisa Tilastosi taannoin teki minuun jo suuren vaikutuksen, mutta hukkasin blogisi pitkäksi ajaksi. Jumppasali ja image johdattivat tänne, suurkiitos johdatuksista :)
      -Soili Design Mertanen Koti

      Poista
  9. Enne mä myös!! Tässä olis:
    http://bonbonvol2.blogspot.fi/2013/01/ennelle.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Hotelli-style iskee kovaa.

      Poista
  10. Hello,

    mää tulen vielä piipertämään oman ideani tänne, joka on meillä toiminut :)))

    http://lloveyourselff.blogspot.fi/2012/11/sankyja.html

    Mukavaa iltaa :)

    -S-

    www.lloveyourselff.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti sänky ideasta. Sängynalustila tullaan varmasti käyttämään täälläkin hyväksi mahdollisimman tehokkaasti ja siellä tulee olemaan varmastikin säilytystila vuodevaatteille tai jopa varapatjalle ;)

      Poista
  11. Mäkin ehdin vielä rustata sulle suunnitelman. :) http://vastarintama.casablogit.fi/lue/2013/01/for-a-friend/

    VastaaPoista
  12. Minäkin ehdin vielä työntää lusikkani tähän soppaan. :) Olipas kertakaikkisen koukuttavaa ja hauskaa puuhaa.

    http://omavalkoinenkoti.blogspot.fi/2013/01/suunnittele-ja-sisusta-by-valkoinen-koti.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ehdotus oli taattua laatua! Ja väripaletti erittäin mieluisa.

      Poista
  13. Me too! Olipahan ihan huikeen kivaa tehdä tätä! Ainakin kun oikeasti olisi pitänyt siivota ;)
    http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2013/01/suunnittele-ja-sisusta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja IIIISO kiitos ehdotuksesta.
      Tuo verho jonka laitoit ehdotukseen olisi kyllä tuonne aika jees, mutta ehkäpä hieman eri kohtaan.

      Poista
  14. Apua, tarkottaako sunnuntaihin mennessä että mulla on 20 minsaa aikaa?:) No mä yritän nyt äkkiä saada tuosta loput tehtyä. Aikataulutuksen mestari täällä taas terve, multa on siis myös tulossa suunnitelma.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sunnuntaihin mennessä voi käsittää niinkin, että sunnuntaina voi vielä osallistua?:) Tässä mattimyöhäsen versio

      http://moopeli.blogspot.fi/2013/01/versioni-ennen-yksiosta.html

      Poista
  15. Innostuin myös, tosin kiirus tuli.. Hehe. Mutta nyt kun olen saanut vieraat kestitettyä ja postaus valmis niin, täs ois:

    http://hexunblogi.blogspot.fi/2013/01/sisusta-keskustan-kamppa-haaste.html

    Kerkesin ennen sunnuntaita, aikaa jäi kymmenen minuuttia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin aamutuimaan tekemään ns ostoslistaa. Myöhässä tosin, mutta "jäi kaivelemaan" puolittainen esittely. :D

      http://hexunblogi.blogspot.fi/2013/01/jatkoa-edelliseen.html

      Poista
    2. Suunnitelma on NIIIIIn makoisa ja etenkin nuo värit.
      Tästä ehdotuksesta valikoitui myös olohuoneen matto.

      Poista
  16. http://rappimamma.blogspot.fi/2013/01/sisusta-siis-olohuone.html No mitäs sanot mun puolihuitaistusta vastauksesta haasteeseen? Saatko inspistä :DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvinhän se meni putkeen noin muutenkin, tajusin vasta et tohon olohuoneeseenko pitää olla makuupaikat neljälle? mä kyl oikeesti tekisin niin et ois sängyn alla patjat päädystä vedettävissä laatikoissa :DDD mutta se ei oo kyl kovin tyylikäs ratkaisi eihän ;DDD

      Ja myöhässä tää tuli, kun muistin et sunnuntaina saa viel vastailla :D Eli en osallistu arvotaan? :( Yhyyyyy!

      Poista
    2. Palasin vielä jälkiajatusteni kanssa tänne, taitaisin rakentaa alkoviin kiinteän sängyn, melko korkeankin. Eli tukavet kiinnikkeet seinään jonka päälle sitten vanerista pohja. sitten patjat päälle. Tuon sängyn alle sitten vedettävä laatikkosysteemi, jossa lapset voisivat nukkua, eli sänkylaatikot pyörillä vanhempien sängyn alle. Laatikoiden ei tarvitse tulla ulos 2 metriä vaan lastensänkyjen verran. Toki mitat ja pöytä tulisi vastaan jossain vaiheessa :D Mutta...kaikista tyylikkäin olisi sellainen valkoinen Ava Room-henkinen vetolaatikkosänky. (itse tehtynä tietysti ;))

      Poista
    3. Tuollainen laatikko sänky tsydeemi oli aika jees, mutta tällä kertaa yritetään saada tilaan edes yksi Master -peti, joten säästän ideasi, esim seuraavaan projektiin ;)

      Ja ei tämä mitenkään liian myöhässä ollut ja olet mukana palkinto valinnassa ;)

      Poista
  17. Tässäpä vähän ideaa ja inspistä omalta suunnalta, enemmän suuntaviivoja kuin tarkkaa suunnittelua :)

    http://talopihkala.blogspot.fi/2013/01/ideoita-ennen-olohuoneeseen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä suuntaviivat (ja bloginne) ovat loistavia ja MUUTON tuolien mainitseminen saa minut sekoamaan. Kiitos kovasti vaivannäöstä.

      Poista
  18. http://pinterest.com/weetis/sisusta-siis/

    Vielä yksi mahtunee mukaan. Kun sunnuntaitakin on vielä tunti jäljellä :D Kyhäsin moodboardin pinterestiin, Käy kurkkaamassa. Kaiken ytimemä on siirreltävät sängyt ja parvi. alkoviin tekisin pienen parven ja alakerta mahdollisimman vapaa. Valitettavasti aika ei riitä mittasuhteiden tarkasteluun, mutta fiilispohjalta keräilin ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://reelinki.blogspot.fi/2013/01/sisusta-siis-suunnittelu-haaste.html

      Tässä vielä matti myöhäisen tekele...

      Poista

Saa kommentoida, mä en pure.