10.10.2012

IKEA haasteen leviäminen



Kuka näitä tilastoja tekee?
Minä
Miksi?
No tää on niin sika vaikee kysymys, että en osaa itsekään vastata.
No mutta tässä on nyt sitten toinen tutkimustulos blogihaasteen leviämisestä blogistaniassa ja kaikille nörteille ja markkinointia harjoittaville siis muutamia faktoja tajolla.

Kaikkihan alkoi siitä kun laitoin liikenteeseen haasteen, missä piti valita neljä IKEn tuotetta jne. (lue täältä lisää) Sitten seurailin taas kuinka haaste eteni pitkin bittiavaruutta ja raapustelin kaikki haasteen vastaanottaneet ja vastanneet Excel -taulukkoon, koska viimekerralla käytössä ollut tukkimiehen kirjanpito osoittautui jossain vaiheessa etenemistä mahdottoman haastavaksi ylläpitää. Nyt tietoa onkin sitten koottu talteen hieman enemmän ja onkin aika tarkastella tätä dataa tarkemmin.

Ensimmäinen viikko:
Haaste lähetetään kolmeen blogiin, joista vain yksi vastaa siihen ensimmäisellä viikolla. Yhteensä vastauksia neljä. Minulla on tylsää ja mietin jo, eikö kukaan muu himoitse tuosta sisustajan Raamatusta mitään tuotteita vai pidetäänkö tätä liian kaupallisena haasteena. Himoitkaa ihmiset nyt jotain!

Toinen viikko:
Haaste on levinnyt noin neljäänkymmeneen blogiin ja vastauksiakin on tullut jo hieman yli kymmenen. Erikoista on kuitenkin se, että osassa blogien kommenteista sanotaan, että haaste on jo jokapuolella, WTF? No eihän se ole oikeasti. Tämä kertoo siitä, kuinka tehokas markkinoinninvälinen blogimaailma on. Kun lukee samankaltaisista asioista jo kolmesta blogista, alkaa tuntumaan että jokin on nyt todella IN.

Kolmas viikko:
Ensimmäisen viikon ongelmat haasteen leviämisen kanssa on selätetty. Antaa hyvän levitä. Aamen.

Neljäs viikko:
Haaste leviää edelleen, mutta vauhti alkaa hidastumaan (n. 1,5 blogia / päivä) . Haaste on  levinnyt yli 120 blogiin ja vastauksia n. 50 kpl. Suurinosa ns. isoistakin blogeista on vastannut haasteeseen ja yhteensä lukukertoja erinnäisistä ihmisten mieltymyksistä on varmasti päälle 100000. Kapitalistinen maailma tykkää. Haasteen leviämisen seuraaminen tosin alkaa käymään varsin rankaksi, kun pitää tarkistaa jokainen blogi, minne haaste on levinnyt ja kirjata ylös himot, halut ja hitit. Luovutan.

Viime analysointi kerrasta oppineena en tällä kertaa tehnyt seurantaa enään käsin paperille omin pikku kätösin (vaikka se olikin hienomman näköistä). Nyt minulla onkin tiedossa tasan tarkkaan keneltä kenelle haaste eteni, mitä kukin mietti hitiksi ja vielä sekin kuinka kauan vastaaminen noin pieneen ja yksinkertaiseen haasteeseen kestikään. Samalla sitten tutustuin noin sataanviiteenkymmeneen blogiin ja voin todeta, että hienoja nousevia blogisteja on pilvin pimein.

Unohdetaan nami nami ja pistetään faktat pöytään!


Yllä on graafi joka kertoo enemmän kuin tuhat mun turhaa sanaani. Haasteen leviämistä tapahtuu kokoajan ja vaikka tuostakin kuvasta on jo kaksi viikkoa, ei leviäminen ole pysähtynyt minkään käsittämättömän voiman edessä.

Matemaattisessamaailmassa, missä mikään ei vastustele, olisi haasteen pitänyt levitä aikamoista vauhtia, kun jokainen lähettää aina viestin kolmelle eteenpäin ja kaikki ne kolme taas kolmelle.

Isaac Newton tosin on todennut, että kaikilla voimilla on vastavoimansa ja niin on myös haasteiden etenemisen voimalla. Auton liikkeen mahdollistaa kitka (kun se estää renkaan sutimisen) Tosin yleisestihän kitka on se voima joka vastustaa jotakin.  Erinnaisia kitkoja haasteidenkin etenemisessä löytyy "Ei IKEAa" -kitka, "Minä en vastaa haasteisiin" -kitka, "Minä en jaksa laittaa kenellekään eteenpäin" -kitka. ´

Toinen yleisesti tunnettu vastustava voima on ilmanvastus. Ja kyllähän niitä vastustamisiakin löytyi: "Olen kipeänä" -vastustus, "Tää on niin työlästä" -vastustus ja "Mua ei kiinnosta" -vastustus.

Kaikkien näiden vastustavien voimien johdosta voidaan vain todeta, että eihän se täydellinenkään haaste leviä exponentiaalisesti läpi blogilandian. Ensinnäkin vastaaminen keski keskimäärin 4,8 päivää ja 11% vastasi samanpäivän aikana ja pisin vastausaika oli taas 34 päivää. Tosin jotkuthan eivät vastanneet tai tule vastaamaan haasteeseen koskaan. Mikäli homma laitetaan poikki viimeiseen seurantapäivään, on haasteen ohittaneiden osuus 46%. Onko se paljon vai vähän? Vaatii uuden haasteen tekemisen ja uuden tiedon keruun. Ja kyllähän osa noista vastaamatta jättäneistäkin vastaa jossain vaiheessa.

Itse pidän tulostenkin perusteella haastetta varsin tehokkaasti edenneenä. Ja jos esineille Newtonin mukaan pätee sääntö F = ma (voima on massa kertaa kiihtyvyys) Niin ehkä markkinoilliselle tehokkuudella voidaan laskea samankaltaisesti tehokkuutta. Jos esim. massa on haasteeseen vastanneiden määrä ja kiihtyvyyttä vastaisi julkaisujen tiheys. No se on ainakin varmaa, että suurinosa Suomalaisista sisustusbloggaajista on tähän haasteeseen törmännyt. Mutta onkohan tämä levinnyt jo ulkomaille? Onko kenelläkään tietoa?

Oli miten oli. Jätetään fysiikat ja laskennat sikseen. The Hitti tuote kiinnostaa teitä kaikkia varmasti eniten. Mikä se oli?
No se selviää muutaman päivän sisällä... pysykäähän kuulolla.

12 kommenttia:

  1. Loistavaa! Tätä dataa kyllä katselisi enemmänkin... aloin heti miettimään että koskahan me saatiin se tehtyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faktat löytyy ;)

      22.8.2012 Saitte haasteen
      29.8.2012 Postasitte
      Hitti tuote LAPPLJUNG RUTA

      Jaoitte sen seuraaville blogeille:
      IMAGE black and white
      All you need is white
      Vastarintama

      Poista
  2. Upea postaus & ennenkaikkea mahtava idea! Meikäläistä kiinnostaa pinnan alla kytevä statistiikka suunnattomasti ja mielenkiinnolla jään odottamaan mikä Ikea-uutuus saavutti tuon The Hitti -tuotteen arvon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos kehuista. Ja mukavaa odottelua ;)

      Poista
  3. Loistava juttu tämä!
    Iloista syksyä sulle!

    VastaaPoista
  4. Olipa mielenkiinoinen!

    Mielenkiinnolla odotan mikä on THE hitti. :)

    Syksyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovin. Ja yli 10% The hitti ei ole edes yllätys ;)

      Poista
  5. Tämä kiinnostaa minua, koska kuulun niihin kummallisiin ketkä vain löysivät tämän jostain blogista ja laittoi omalle sivulleen, ilmeisesti aika ensimmäisten joukossa. Ja kuulun joukkoon joka ei levittänyt tätä kenellekään eteenpäin, mitähän minusta voisi päätellä ;) Mielenkiintoista seurata tätä proggista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisittekin olla juurikin tämä tilastollinen outolintu :D
      Onneksi kuitenkin sain sinut mukaan ongittua tilastoihini (ja lukijaksi) :)

      Poista
  6. Tämä oli taas mielenkiintoinen rapsa. :) Odotellessa sitä THE HITTIÄ... :)

    VastaaPoista
  7. Tosi, tosi mielenkiintoinen juttu.
    Hittiä odotellaan kuumana.
    Olisi kiva tietää myös 3. suosituinta valintaa.
    Ostaakohan Ikea sulta tiedot...
    Tykkään kans tilastoista.

    VastaaPoista

Saa kommentoida, mä en pure.