29.11.2012

Taide kaupoilla


Tein elämäni ensimmäisen taidehankinnan eilen. Voi fan että olenkaan onnellinen tuosta hankinnasta ja siitä kuinka sain nähdä hymyn myös taiteilijan suupielissä kun hän esitteli myymäänsä teosta. 

Kyseessä on siis vapaan taidekoulun näyttely Suunnaton Vaisto. Minulle paikka (Kaapelitehdas) ja koulukin oli tuttu jo entuudestaan ja olen ennenkin käynyt ihastelemassa tulevien taidemaalareiden töitä. 
Alunperinhän olin menossa vain viinitarjoilun perässä katsomaan entisen koulukaverini töitä, mutta kyllä ne juomat jäi kakkosiksi kun löysin taiteen ja pääsin Fiilistelee kunnolla.

Olen aina pitänyt taidetta kaikessa sen muodoissa jotenkin mahdottomana sijoituksena, mutta miltäs kuulostaa esimerkiksi tuo viimeisimmän kuvan taulu, joka oli noin metri kertaa yli metrin kokoinen. 60e WTF
Ei varmaan yllätä muitakaan, että se oli sen ensimmäisen tunnin aikana (jonka olin myöhässä) jo myyty.

Jotta en itse vain nauttisi näistä herkuista, niin suosittelen pistäytymään:

Galleria Vaaga Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 E 4.krs 
Avoinna
Ma-Pe 9-20
La-Su 12-18

6 kommenttia:

  1. Mulla ei riitä järki / ymmärrys isoon osaan taidetta. Eikä ne siitä muuksi muutu vaikka niitä kuinka pitkään tuijottaa. Tai voi ne muuttua, jos iso punkkulasi kädessä. (Ikeassakin on niitä 0,7L vetoisia laseja..) ;)

    Voisin harkita kotiimme jotain graafista, suht yksinkertaista mustaa/harmaa maalausta, jotain aivan muuta siis kuin mitä sulla noissa kuvissa nyt näkyy.

    Koskas ostoksesi kotiutuu? Oliko heti tiedossa sijoituspaikka kotoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostos kotiutuu varmaan parin viikon päästä ja sijoituspaikka on vielä epäselvä. Vaihtoehtoja on monia ja pitää vain testata missä toimii parhaiten.

      Poista
  2. Muutama kivan näköinen pisti silmään! Itse pidän enemmän abstraktimmasta taiteesta, ja pikkuhiljaa olen ruvennut taas lämmittelemään ajatusta pensselien kaivamisesta naftaliinista. Voi kyllä olla, että tätä ajatusta työstetään nyt seuraavat pari vuotta.

    Ps. Nyt on myös Joulupukkia muistettu lahjatoiveilla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensselit esiin vain ja hommiin :)
      Kävin listasi katsomassa ja toivottavasti kunnon pukki tuleekin kylään ;)

      Poista
  3. Tuo toinen ylhäältä on näistä ihastuttavin. Ihana voimakas väritys....olisko sofi oksasesta saanut vaikutteita...

    Alin on tosi surullinen...

    Taide on ihana asia!Maalaus, valokuvat, musiikki, kirjallisuus jne....tanssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanot, saa tuosta viimeisesta surullisesnkin näkemyksen. Livenä se oli kyllä jotenkin iloisen oloinen tai sitten nautitut viinit auttoi asiaan :/

      Poista

Saa kommentoida, mä en pure.