25.8.2012

Kympin keikka

Kitiseviä lapsia poukkoilee ympäriinsä. Mummot tönivät kyynerpäillä tietänsä jotta saisivat ilmaista puuroa. Miehet murahtelevat ja lausuvat ave mariaa jo sadatta kertaa. Kahvi on loppu, ruoka on loppu, kaikki on loppu ja hälyttimet huutaa.

Miksi siinä on tuota violettia?
No ei todellakaan. Kaikki kulkee rauhallisesti eteenpäin, kun varmaan 3000 ihmistä jonottaa kanssani ILMAISELLE aamupalalle IKEAan ja nauttii sitten maittavan ruotsalaistyylisen aamupalan. Mielyttävä miesääni kertoo linjastojen lukumäärän käyntini aikana ainakin 8 kertaa ja kuinka jonotus aika on vaivaiset 30minuuttia. Olen oikeastaan ihmeissään kuinka rauhallisesti hommat etenee ja kuinka hyvin ihmiset jaksavatkaan jonottaa. Ai niin ollaan Suomessa. Tai sitten se 10e lahjakortti saa meidän kaikkien käyhien suut vain pakkohymyyn.

Kun croisantit, hedelmäsalaatit ja cappucinot on nautittu, kiirehdin alas katselee tarvitsisinko oikeasti mitään. Pari mattoa olis ihan kivoja ja olen alkanut himoitsemaan myös yhtä ISOA peittoa. Tosin sehän tarkoittaa, että joutuisin uusimaan kaikki kaksi omistamaani vuodevaate kierrosta. Päädyin siis ostamaan yhden uuden tyynyn ja valkoisia tyynyliinoja (kuinka tylsää, joten en todellakaan ala ottaa edes kuvia näistä).

Ikea reissu oli täyden kympin keikka. Mutta parempi jättää hulinat taakse ja loppuviikko rauhoitutaankin urheilun merkeissa. Luvassa siis kauniita maisemia, ulkoilua ja nautiskelua vaikkapa Karjalaisen sointujen tahdissa.


2 kommenttia:

  1. No voihan vee mikä aamupala!! Nyt harmittaa vielä enemmän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ensi kerralla voimalla ylös ja liikenteeseen ;)

      Poista

Saa kommentoida, mä en pure.