14.8.2012

Parveke


Sellainen siitä nyt sitten tuli, naapurin painajaispaikka.
Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului nojatuolia ja kivoja mattoja. Noh kesä tuli ja rahat meni kurkusta alas laskuihin. Piti siis hieman laskeskella miten paljon tuonne voikaan sijoittaa. 50e kuulosti minusta varsin kohtuulliselta summalta ja kyllähän sillä saa helposti yhden 3m x 3m parvekkeen sisustettua. No nyt on tehty kaikenlaista.... raahattu lavoja roskiksesta jne.

Lopulta kallein hankinta oli kangas josta äiti ompeli minulle kolmion mallisen kankaan ja voin kertoa, että tuo kangas toimii myös! Tosin kun tuuli riepottelee sitä, alan epäillä hetkittäin kiinnityksen hyvyyttä (teinhän sen kuitenkin itse) Toiseksi kallein hankinta taisi olla valaisin (16e Class Ohlson) Loput kamat onkin sitten kerätty varaston pohjalta ja roskiksista. Niin ja vinkkinä voin kertoa, että nuo punaiset lasiset tuikut maksaa Vantaan IKEAssa 10 senttiä/3 kpl (jos on enään jäljellä). Eurolla saa siis jo sellaisen punaisten lyhtyjen alueen ja romantiikanpesän aikaiseksi, että kylmenpikin Suomineito lämpenee.

Viimeisin silaus parvekkeelle oli seinähylly, johon kannakkeet kaivoin ALEosastolta ja laudat revin jälleen irti yhdestä roskalavasta.

Niin ja kasvaahan siellä jotain yrttejäkin (joista en osaa mitään tehdä) esim. tinjamia, persiljaa, salaattia, basilikaa, korianteria ja ruohosipulia. Niin ja minttua, joka onkin ainut kasvi jota olen käyttänyt onnistuneesti. Kukat on TIETENKIN mallia muovi, jotka toivottavasti muistan siirtää varastoon talven yllättäessä.

16 kommenttia:

  1. Oikein kiva ja viihtyisä parveke :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tajusin tosin vasta nyt, että noissa kuvissa ei edes näy The kangas :D

      Poista
  2. Mä tykkään noista kymppilavaistuimista, jotain erilaista ja luovaa! Mojito maistu myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos.
      Hyvä että viihdyitte ja juomat maistui :D

      Poista
  3. Jos ei tuolla jumalauta lämpenee niin ei sitten missään! :)

    VastaaPoista
  4. Aika cool. Lavojen ystävänä diggaan erityisesti sun lavasohvasta. :)
    Ihanaa, kun joku on ollut ahkera ja luova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja ensi keväänä se saanee jatkoa, niin mahtuu paremmin ottamaan aurinkoa :D

      Poista
  5. Mahtava parveke! Tuollahan on tilaa vaikka millä mitalla, muistelisin että itsellä oli viimeksi parveke ehkä kolmasosan tuosta. :D

    Mutta siis, hyvältä näyttää ja kelpais mullekin. Lavasohvat on rakkautta. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja nyt on piha :D
      Kiitokset kovasti, tyytyväinen olen itsekin.

      Poista
  6. Todella viihtyisä ja kiva toteutus! Meillä suunnitteilla myös lavasohvat, mutta toteutus nähdään aikaisintaan ensi kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näissä jutuissa kiirettä kannata pitää ja ensivuonna on tultava kunnon kesä ;)

      Poista
  7. Hyvin käytetyt 50e, ole ylpeä lopputuloksesta :) Meidän minttuPENSAS on ollut aivan liian vähällä käytöllä ja päässyt kasvamaan liikaa, täytynee korjata asia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Ois kyllä saanut olla se nolla tuossa perässä, niin olisi saanut valmiiksi asti tämän.

      Poista
  8. Viihtyisä löhö-nurkkaus sinulla :)

    A*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun piipahdit ;)

      Poista

Saa kommentoida, mä en pure.