28.12.2013

Perinteinen joulu


Joulu tuli ja meni. Ihanaa aikaa, jos ei oteta huomioon sitä ennen joulua olevaa stressiä. Tänä vuonna me vietimme superperinteistä joulua Pohjanmaalla koko perheen voimin. Syötiin hyvin, leikittiin, käytiin kirkossa ja LAULETTIIN paljon (Kiitos Jeen).

Kuten kuvistakin käy ilmi, ei meidän mummoa voita ketään joulukoristeiden määrässä. Jo pelkästään keittiössä laskin olevan yli 20 tonttua :D ja ei kuulemma kaikki ole edes esillä. Koristeita oli kaikkialla, minne niitä sai roikkumaan ja tasot pursuili figuureista ja kyntteliköistä. Ensimmäisen kuvan tonttupariskunta on sekin montakymmentä vuotta vanha. Söpöä. Olen muuten ollut tekemässä tuota himmeliäkin joskus 20 vuotta sitten.

Tuolla maalla on hauska käydä muutenkin, kun joka kerta siellä on jotain uutta. Tällä kertaan vanhaan navettaan oli ilmestynyt 80 vasikkaa ja joulun aikana isosta navetasta pärähti vielä pari uutta kehiin. Minäkin pääsin hommiin kun siirtelimme vasikoita navetasta toiseen. Onneksi kuvat jäi ottamatta, mutta kauluspaitaan sain sentään tallennettua hajut.


7 kommenttia:

  1. Ihana joulu teillä ollut! 80 vasikkaa??? Se on jo paljon se. Onneksi sait niistä sen tuoksumuiston mukaasi ;). On aika ihanaa kun isovanhemmat ja vanhemmat säästää kaikkia joulukoristeita, myös niitä haparoivin käsin itse lapsena tehtyjä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Sinne oli tullut joku ns. esikasvattamo, mistä johtuen huima vasikoiden määrä.

      Poista
  2. Noi vanhat joulukoristeet on kyllä kivoja, vaikken mä sellaisia meille kelpuuta :) Kyllä kaikenlaisia tontturäpellyksiä löytyy meidänkin koristelaatikoiden pohjalta.
    Kiva, että ootte olleet täällä Pohjanmaan suunnalla lomailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä yrittää edes valkoista joulua etsiä ja hetken se olikin :D
      Perinteiset koristeet on upeita ja pehmentävät nykytyylien mukaiset kolkot kodit loistavasti (kuten meillä)

      Poista
  3. Ooh, kuulostaa megaihanalta joululta. Mummot on parhautta, harmi että mulla sellaisia ei enää ole!
    Ihquu uuttavuotta sulle ja Jeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa uuttavuotta teillekin koko perheelle!!!

      Poista

Saa kommentoida, mä en pure.