22.3.2013

Operaatio kaksio kahdelle




Orastavan kevään aikana on kotona tapahtunut paljon. Asuntoa on nimittäin valmisteltu uuden asukkaan tuloa silmälläpitäen (ja minä olen päntännyt viimeisetkin tiedot päähäni tuosta kuvan kirjasta). Entinen sisustus ja etenkin tavaroiden säilytys on ollut optimoitu VAIN minulle, mutta koska ihanat uudet suloiset söpöt tuulet puhaltaa, on muutoksia tehtävä. Olen joutunut miettimään tilojen käyttöä ihan uudelleen, koska säilytystilaa tarvitsee lisää, Paljon. Ehdotukseni tulevalle asukille yhdestä lipastosta ei mennyt ihan läpi. Outoa?

Jotain muutakin on siis tehtävä
Kylppäri menee ihan uusiksi ja kaappitilan määrä pitää kymppikertaistaa, jotta kaikki turhat ihanat pikku purnukat saa sinne sopimaan. Lisäksi kaikki pyyhkeet pitää siirtää vaatehuoneesta tuonne, jotta sinne saadaan tilaa vaatteille. Makkariin on jo (kuten kuvissakin näkyy) ilmestynyt yksi lipasto ja tavaraa loistavasti imevä yöpöytä. Toisenlaista sänkyäkin on joutunut hieman harkitsemaan, jotta sängyn alle saisi tavaraa säilöön paremmin. 

Olohuoneen järjestys on muuttunut myös täysin ja BESTÅ -kaapistorivi saanut yhden uuden jäsenen kaverikseen. Valmistelut ovat siis varsin hyvällä mallilla.

Onneksi uusia huonekaluja ei juurikaan muuta uuden asukkaan (Jee) mukana kauheammin. Naapurin riemastukseksi vain piano ja sen penkki. (ja pari pikku purnukkaa)

Myös keittiössä pitää tehdä pieniä järjestelyjä, sillä lähinnä laseista koostunut astiastoni saa varsin kattavan täydennyksen (ja onneksi riittävän laadukasta Iittalan mallistoa). Tästäkään ei kuitenkaan tarvitse huolestua, sillä huomasin, että puolet kaapeistani oli täynnä pelkkiä tyhjiä pahvilaatikoita. Tilaa onkin jo raivattu ja uudet posliinit löytävät kyllä paikkansa varmasti.

Saa nähdä millainen soppa-sisustus tästä tuleekan, operaatio kaksio kahdelle jatkuu ja minä jatkan opiskelua.

p.s. Oli pakko laittaa tuollainen sumea kuva viimeiseksi, sillä muuten tarkkaavaiset huomaisi, että noita deko -lehtiä on tuossa vain pari edessä ja loput onkin sitten laadukasta tuning lehti osastoa

13 kommenttia:

  1. Mieheni kanssa luettiin ja naurettiin makeasti.
    Mieheni suositteli sinulle seuraavaksi lukemiseksi kirjaa "Yhä naisen kanssa" Parisuhteen käyttöopas edistyneille ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen otettu, että miehesikin luki jutun. Loistavaa.
      Ja mainitsemasi kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, taidankin paneutua asiaan.

      Miksiköhän ei ole muuten mitään kirjaa naisille?

      Poista
  2. Hihi.. Hyvä Jannee!! :)
    Jäin miettimään tota pianoa.. Eiks noi oo sellaiset ihan sikaisot??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tänne tulee vain sellainen hieman pienempi sähköpiano. Oikeakin löytyy, mutta se ei tänne tule.

      Poista
    2. Ei se kyllä kauheen pienikään ole :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hai gamoon honey, en mä voi julkisesti mitään söpillä ;)

      Poista
    2. Etkö ees vähäsen...puspuspus:)

      Poista
  4. No aikas söpöä! <3 Tätä projektia on ilo seurata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä ole mitään söpöä ;)
      Perusjuttuja.

      Poista
  5. Loistavaa! Suuria uhrauksiakin olet jo miettinyt :) Onneksi oma kanssamuuttajani toi mukanaan vaan matkalaukullisen vaatteita joten en kovinkaan joutunut tilaa jakamaan :D

    VastaaPoista
  6. Mahtavat suunnitelmat ja hienoa, että uusi asukas vastaanotetaan näin huolellisin suunnitelmin! Pikkasen hymyilytti "(ja pari pikku purnukkaa)" - oi,voi "pari" taitaa olla suhteellinen käsite :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...alkaa pikuhiljaa tuo purnukoiden määrä valjeta minullekin :D

      Poista

Saa kommentoida, mä en pure.