12.2.2014

Taistelu ajasta


Kyllähän kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa (ainakin jos ymmärtää mitä se esittää). Vapaa-aika on rajallista ja kaikkee ei kerkee tekemään. Itse taistelen neljän perusjutun kanssa, jotka valtaavat aikaa enemmän ja vähemmän vuodenajasta riippuen.

Tämä blogi ja siihen liittyvät aktiviteetit ovat tämä sisustuksellinen osuus ja minulla ne hommat usein kesällä vähentyy, kunnnes Joulu yleensä herättää horroksesta.

Tänä vuonna uskon että suhteet jälleen hiukan muuttuu. Pääsiäisenä olisi tarkoitus saada oma auto näytille vuoden isoimpaan autonäyttelyyn. Tämä tulee vaatimaan ison määrän ponnisteluja asian eteen. Se hinkkaamisen ja fiksaamisen määrä on satakertainen sisustusjuttuihin verrattuna ja mikäli haluan olla tuleva pianisti, on pienon takanakin viihdyttävä... mutt älkää te peljätkö, suunnitelmia tämänhetkisenkin asunnon suhteen on pää täynnä ja minulla on tapana myös toteuttaa mitä ajattelen.

Tammikuu menikin vahvasti kodin kohennuksen parissa. Kylppäri remontti toteutui tammikuussa ja keittiön ehostaminen on vuorossa tässä kuussa. Sitten onkin pari kuukautta tarkoitus nauttia autoilun ihanuudesta. Sitten voisi toteuttaa seuraavan isomman asunnon kunnostus urakan ja tehdä jotain lattioille... Samaan aikaan kuitenkin mielessä pyörii jo uusi asunto. Saa nähdä mihin kaikkeen se aika (ja raha) riittääkään.

Taistelu ajasta jatkukoon.

Kuvassa vaakatasossa on aika-akseli ja pystyssä ajankäyttö prosentuaalisesti vapaa-ajasta.

3 kommenttia:

  1. Sulla on nyt ihan prioriteetit vinksallaan, toinen puoliskosi ei ole päässyt edes kuvaajaan mukaan :D Ei saa muuttua sellaiseksi mieheksi, joka rassaa autoaan enemmän kun naistaan.

    VastaaPoista
  2. Musiikki edustanee myös parempaa puoliskoasi? Pleikkari ja auto kuuluvat miehen elämään ja keväällä/kesällä auton merkitys korostuu ja pelaaminen vähenee.

    Mutta missä on liikunta? (oon pitänyt sua liikunnallisena ja aktiivisena) Kaikkien pitää pitää huolta yleisvoinnistaan/kunnostaan (toimintakyky pysyy hyvänä, energisyys lisääntyy, ulkoinen olemus ym).

    VastaaPoista
  3. What? Pikkuvirhe tekstissä.... tuohan onkin kuvaaja harrastuksista ja kuinka aika jakautuu niiden kesken. Vaimokkeen hoito menee ihan työstä ;)

    Ja liikunnasta en jaksa tehdä numeroa, sitä on mukana tasaisesti ympäri vuoden, uinnin, pyöräilyn ja hiihdon muodossa.

    VastaaPoista

Saa kommentoida, mä en pure.