Onhan se mukavampi nähdä kuinka hyvin omaajatus on muiden mielipiteiden kanssa yhtenevä ja toisaalta mitä muut bloggaajat ovat ajatelleet olevan tulevaisuuden Hittejä.
Suvereeniseksi ykköseksi yllätykseksi nousi HEKTAR -valaisin. Jonka teollisuushenkinen ulkoasu puhuttaa juuri nyt monia. Mallistoon kuuluu kolme erillaista valaisinta ja näistä oma suosikkini on jalkavalaisin, joka lähtisi IKEAsta 59€ hintaan (lähes ilmainen). Lisäksi tuotteen muotokieli sopii niin romanttisempaan kuin modernimpaankin sisustukseen. Varsin monipuolinen tuote siis. Suunnitelijana on toiminut Ola Wilhborg
Ei ykkösenä, eikä kakkosena, mutta heti sen jälkeen oli ensimmäisen PS 2012 -sarjan tuotteen vuoro. PS 2012 kynttilänjalka. Hauska ja erittäin monipuolinen.
2012 vuoden PS- sarjan tuotteita tuntui muutenkin olevan paljon listoilla. Löytyi myös seinävalaisinta, nojatuolia ja sohvapöytää. Noh, nämä tuotteethan on juuri sitä parasta mitä IKEAlta voikaan saada (oma mielipiteeni, josta voin alkaa kiistelee). Lisäksi tuotteet lanseerattiin varsin ISOSTI, joten moni on saattanut nähdä näitä monessakin eri blogissa ja lehdessä ja sitä kautta sitten päättelee niistä isoja hittejä. Totuushan on kuitenkin se, että LACK pöytä on se HITTI nyt ja aina (tai kunnes markkinoille tulee pöytä joka maksaa alle 4e)
Oikeastaan kaikki yhdeksän eniten ääniä saaneista tuoteista ovat varsin kivoja ja voisin omaankin kotiini kotiuttaa ja seitsemänneksi tullut tuoli kaikessa outoudestaan pääsikin juuri ruokailupöytää viihdyttämään.
...ja ei tässä vielä kaikki. Myös Vantaan IKEAn porukka on huomannut tekstini ja varmasti myös jatkuvan ravaamiseni heidän liiketiloissaan. Joten minun ei tarvinnut edes kauheasti kinuta heiltä arvottavaksi The Hitti tuottetta.Täten päräytänkin käyntiin blogini ensimmäisen arvonnan huomenna.
JOOOOO!!! Mahtavuutta. :)
VastaaPoistaTodellakin :D
PoistaOsui sitten oma arvaus hitistä ihan nappiin! Arvontaa odotan kieli pitkällä! :P
VastaaPoistaMullakin blogissa arvonta, tosin vähän pienempää mittakaavaa...
Olit niiden 11% joukossa, jotka TIESI tämän :D
PoistaTämä, kuten se edellinenkin tilastopostaus, on todella mielenkiintoisia! Aika monen tuosta hittilistalta voisin kotiuttaa itsellenikin. Lisää tilaa, kiitos.
VastaaPoistaTHX. Hieman noloa jopa, mutta hittilistan tuotteista puolet olen kotiuttanut itselleni :D ...kuvat myöhemmin.
PoistaTätä tietoa odotettiin ;).
VastaaPoistaHittituotteissa on paljon minunkin suokkareita. Ja PS sarjan parhaudesta en ala kiistelemään kanssasi Enne.
Aattelinkin jo etteikö Ikea huomio sinua, ne kun ovat ottaneet sosiaalisen median huomioon markkinoinnissaan tosi kivasti.
Ikean markkinointiosasto ei ole ottanut mitään yhteyttä, mutta Vantaan IKEAssa tekstini sentään havaittiin ja niistä kiiteltiin, jolloin minä iskin ja anelin itselleni arvontalahjan.
Poista